Are you alive or just existing?

Täällä ollaan jotenki elossa vielä. Blogi ei oo päivittyny kuukauteen ja ihan syystä. Elämä ei just nyt maistu juuri miltään. Viimeks kirjotin, miten mulla on ikävä takas ja tää ei oo muuttunu mihinkään. Ei mee päivääkään etten ajattelis mun tyttöjä ja kavereita Floridassa, kaikkia niitä paikkoja - rantoja ja ravintoloita, jotka oli mulle joskus arkipäivää.

Ekat sitsit

Koulunkäynti on nyt jostain tosi syvältä. Matikka ei oo mun ala ollenkaan ja toi sen opiskelu yliopistossa on niin turhauttavaa kun en tajuu mistään mitään eikä mikään kiinnosta pätkän vertaa. Alkuperäistenkin suunnitelmien mukaan yritän nyt sinnitellä koulussa jouluun asti. Jokainen päivä siellä vaan on tuskaa, joten katotaan miten tästä selvitään.

Odotin niin paljon takas tanssisaliin pääsemistä. Mikään ei vaan oo niiinkun ennen. Ennen mun lähtöä valmistuin meijän erikoiskoulutusryhmästä kuten kaikki muutkin mun kaverit, joista nyt suurin osa opiskelee tanssia toisessa maassa tai kaupungissa. Joo käyn treenaamassa joka ilta, mut ei treenit oo enää samanlaisia. Meitä ei enää yritetä kehittää tavoittellisesti niinkun aina ennen, vaan käydään siellä tekemässä vähän samoja vanhoja juttuja. Kisatreenit on sitten asia erikseen, puoltoisttuntii viikossa on tavoitteellista treeniä hyvässä porukassa. Nyt oon ihan virallisestikin opettaja DCA'lla, jossa töitä oonki tehny jo monta vuotta. Mulla on vakituiset tunnit pari iltaa viikossa, minkä lisäks sijaistan yleensä muutaman päivän viikossa. Tykkään mun työstä, mut se on vaan tosi rankkaa. Kroppa on ihan hajalla koko ajan ja sillon kun neljän lastentunnin jälkeen pitäis mennä vielä omiin treeneihin, kaikki koulupäivän jälkeen, niin on kyllä kaikki energiahippuset kadoksissa.

Mulla on ihan maailman parhaat parhaat kaverit. Pieni ongelma on siinä, että tällä hetkellä kaikki asuu suunnilleen ympäri maailmaa. Ennen oltiin samassa porukassa koulupäivä, sieltä suoraan treeneihin ja yhentoist jälkeen vielä viinilasilliselle jonkun luokse, kunnes taas aamulla nähtiin koulussa. Nyt nään osaa mun parhaista kavereista kerran kuussa, sillonkin kaikki pitää suunnitella montaa viikkoa aiemmin. Pari kaveria asuu yhä lähellä, mut mikään ei vaan oo enää samanlaista.

Koulu on perseestä, duuni on rankkaa ja kavereitten näkeminen tosi vaikeeta. Mul ei oo enää mahollisuutta mennä päiväks rentoutuu rannalle tai lähtee disney worldiin viikonlopuks. Kaikist eniten mulla on kuitenki ikävä treeneihin Floridassa. Niinkun mä aina tännekin kirjotin, joka treenien jälkeen hymyilytti vaan ja oli ihan sairaan hyvä energia! Mulla on niin ikävä sitä. Treenit oli mun päivän kohokohta, sain niistä niin paljon irti. Meillä on täällä yliopiston Unisportilla sellanen "permantoakrobatia" -kurssi, josta olin ihan älyttömän innoissani.. kunnes se alko.. Aivan hanurista koko homma. Tai no joo ihan kivaa, mutta ei ees kuuma tullu tunnin aikana, se varmaan kertoo aika paljon. Hyvä ku en kotimatkalla ekalta tunnilta itkeny, olin odottanu tota niin paljon. Et olis jotain kivaa tekemistä.

tohon hetkeen kun voisin palata

Mulla on niin kova ikävä takas. Välillä vaan tulee sellasii järjettömii itkukohtauksii, ikävä on vaan niin kova, koko ajan. Ihmisiä, paikkoja, elämää ja ehkä kaikist eniten sitä, millanen ihminen mä olin siellä. Mulla on ikävä sitä Florida-Karitaa.

Ainut asia mistä nyt nautin on se, että saan asua mun mahtavan poikaystävän kanssa maailman ihanimmassa asunnossa. Parhaat hetken mun päivästä on se aamun 15 minuuttii kun syödään yhdessä aamupuuroa ja illalla yhelttoista kun tuun opettamasta ja treeneistä, ja saan kääriytyy sen viereen sohvalle. Siitä mä nyt oikeesti nautin, kaikki siinä välissä menee sellasella rutiinimoodilla valittaen siitä miten koulu on perseestä ja kroppaan sattuu ja on kylmä ja väsyttää. Oon varmaan kans tosi hyvää seuraa tällähetkellä. En jaksa innostuu mistään, enkä tehä ees kivoja juttuja vapaa-ajalla, vaan mielummin lahnaan sit peiton alla, mitä en oo ikinä ennen harrastanu..

Nonniin siinä kaikille niille, jotka on tullu valittamaan kun en oo kirjotellu! Ei oo ollu hirveesti aihetta. Oon nyt ihan jumissa mun elämän kanssa, ei aavistustakaan mitä pitäis tehä että jaksaisin taas nauttii tästä. En tiedä mikä tän blogin kohtalo tulee olemaan, haluaisin kirjottaa kivoista jutuista, mut niitä ei nyt oo. Varmaan aika hiljasissa meiningeissä mennään nyt. Kiitos hei.