Käännöskohtia

Wiuh, lähtö lähenee, 9 viikkoa jäljellä Suomessa..
Viikko sitten tuli juhlittua lakkiaisia! Kyllä oli hieno fiilis painaa se lakki päähän. Konkretisoitu jotenki tosi paljon se, että 12 vuotta kestänyt tuttu ja turvallinen opiskeluputki tosiaan loppuu ja edessä on jotain ihan muuta. Juhlissa kaikki oli tietysti tosi kiinnostuneita mun tulevasta vuodesta, dollareitakin sain lahjaksi. Niiin ja sain myös opiskelupaikan suoraan papereilla Helsingin yliopistosta! Tuolla en tietenkään nyt tee mitään, mutta ajattelin sen ottaa vastaan, siirtää vuodella ja katsoa sitten, josko matematiikan opiskelu kiinnostaa palattuani. Niin, tarkempia suunnitelmia aupairvuoden jälkeiselle ajalle ei vieläkään ole.. Jos keksin mieluisan opiskelupaikan, voi olla että tulen käymään Suomessa pääsykokeissa keväällä – jos en, aloitan varmaan tuolla matikalla ja sitten jotain.. en tiedä..

Viikon päästä on Show-tanssin SM-kisat Lahdessa ja siihen päättyy taas yksi taival. Niin kauan ku nyt näin äkkiseltään muistan, niin koulusta on aina menty treenaamaan illaksi. Tanssista on tullu mulle tosi tärkeetä ja viimeisten viiden vuoden aikana se on ollu yks ihan jättimäisen suuri osa mun elämää, varsinkin kun lukio tuli vielä vedettyä tanssilinjalla. Tuolla kaapissa on monia SM- ja MM-mitaleja, ja nyt lähdetään tavoittelemaan sinne vielä pientä lisäystä. Port Saint Luciessa ei ole ihan samanlaisia tanssimahdollisuuksia, enkä tiedä haluaisinko jatkaa muualla vaikka voisinkin. Monet mun läheisistä ystävistä hakee opiskelemaan siitä itselleen ammattia, mutta mulla on alkanut vähitellen tulla se olo, että mun tanssieläke alkaa tästä. Mielelläni treenaan vielä, koska nautin tanssimisesta tosi paljon, ja jatkan lasten opettamista innolla kun palaan, mutta SM-mitaleista tuskin enään tulen taistelemaan. Well, never say never..
Aupairprosessi seisoskelee paikoillaan, muuta ei oikein ole enää tehtävissä kuin odottaa elokuuta! (:

First goodbyes

Nyt ne hyvästelyt jo alkaa..

Tänään sanoin heippa mun tanssioppilaille. Oon opettanut 1,5 vuotta vakituisesti ja just ehtiny kiintyä mun kolmeen ryhmään tosi paljon. Varsinkin mun nuorimmat 5-7 vuotiaat meinas saada slaagin kun viimeisissä treeneissä ennen kevätnäytöstä selitin, että ens vuonna täällä on joku toinen opettaja. Eihän se, että mä menen pitämään huolta toisista tytöistä toiselle puolelle maailmaa, mennyt niin pienten päähän – ei kai kun ei se meinaa mennä tän vähän isommankaan. Vanhempien oppilaiden kommentit oli että “mä lopetan sit tanssin” ja “en haluu ketään muuta opettajaa”. Tänään oli kevätnäytökset, sain paljon ruusuja ja kiitoksia vanhemmilta siitä, että lapset on viihtyneet mun tunneilla – lapset rutisti mua tosi kovaa ja sano kaikkia kivoja juttuja. Työnantaja tuli myös halaamaan ja varmisteli paluutani. Lupasi olla jo jouluna yhteydessä siitä, mitä kaikkea haluan sitten ensi lukuvuonna opettaa.

Näin pienin askelin tää alkaa tuntuu todelta. Vaikeinta on nyt se, ettei oo oikeen ketään kelle jutella tästä ja jakaa fiiliksiä. Mulla on maailman parhaat parhaat kaverit, mutta ei nekään jaksa kuunnella tästä koko aikaa, eikä tietenkään voi ymmärtää kaikkia tunteita. Poikaystävästä puhumattakaan – intin ohella nähään todella vähän, enkä haluu pilata harvoja yhteisiä hetkiä tällä. Tää ei nyt kuitenkaan erityisesti mitenkään edistä meidän suhdetta…

Sen sijaan fiilistä parantaa mun loistava Floridaperhe. Sain äidiltä taas pitkän kirjeen viime viikolla. Hän kertoi, että tästä eteenpäin haluaa lähettää mulle vähän väliä näitä pikkukirjeitä perheen arjesta, jotta mun olis sitten helpompi tulla. Sitä oli ihana lukea. Perheen nykyinen saksalainen auppari pyysi minua facebook-kaveriksi, ja heti kutsun hyväksyttyäni hän tuli juttelemaan minulle chatissa. Ihan loistava tyttö!! Hän oli innoissaan, että sai kertoa minulle perheestä aupparin näkökulmasta, ja mulle oli tietysti ihan älyttömän upeeta, että sain jutella tulevan perheeni aupparin kanssa. Sain kuulla rehellisesti hyvistä ja myös vaikeista jutuista aupairin elämässä. Edelleen oon sitä mieltä, että mun tuleva perhe on ihan loistava ja oon tosi onnellinen, että mulla on käyny niin hyvä tuuri.

Ens viikolla saan ylioppilaslakin päähäni! Tulokset tuli viime viikolla: Äidinkieli L, Psykologia L, Pitkä matematiikka M, Biologia E, Terveystieto L, Enkku M. Näihin oon supertyytyväinen, koska oon tehny paljon töitä, vaikkakin tiedän, että matikassa olisin osannu paremmin, ja enkku jäi E:stä vaan ihan pari pistettä. Noh, superylpeenä aion kyllä painaa päähäni tuon lakin ens viikolla. Mulle lukioaika on ollu elämäni tähän astiset parhaat kolme vuotta, oon nauttinu kouluun menosta lähes aina, vaikka helvetin rankkaa se on ollutkin. Sibis on ollu loistava koulu ja ihmiset siellä ihan mahtavia. Ens viikon lauantaina tulee ihan varmasti itku.

Visa - Check!

Sain muutama viikko sitten San Fransiscon toimistolta kirjekuoren, joka sisälsi hirmusti tärkeitä papereita, jotka tarvitsen viisumin hakuun. Sitten ei muuta kuin aikaa varaamaan USAn konsulaattiin! Koska aupair-prosessi on miljoonien lomakkeiden prosessi, myös tässä vaiheessa päästään täyttämään lomakkeita. Netissä täytettävä viisumihakemus urkkii hakijasta pienetkin yksityiskohdat. Hakemuksessa on myös näitä: “Are you a member of representative of a terrorist organization?”, “Have you ever ordered, incited, committed, assisted, or otherwise participated in torture?” ja “Have you ever been directly involved in the establishment of population controls forcing a woman to undergo an abortion against her free choice or a man or a woman to undergo sterilization against his or her free will?” – noita sitten muutama sivu. Lomakkeen varmistussivu piti tulostaa ja sitten pääsin varaamaan ajan konsulaattiin. Kirjekuori sisälsi myös kaikkea muuta, kuten vakuutuskortin ja matkalaukkutagit. Jäiks!

Haastatteluun piti olla mukana seuraavanlainen paperikasa:
- DS 2019 – lomake, jossa allekirjoitus San Fransiscon toimistolta
- kuitti SEVIS – maksusta, myöskin San Fransiscosta
- passi
- DS 160 – lomake, joka tulostetaan nettihakemuksen jälkeen itse mukaan
- AuPair-järjestön kirje, jossa he vahvistavat että minut on hyväksytty ohjelmaan.
- kuitti MRV – maksusta: 130€ joka itse maksetaan tilille ennen haastattelua
- kirjekuori, jossa postimerkki ja oma osoite
- valokuvat, jotka on otettu todella tarkkojen säännösten mukaisesti – Suomen passiin kelpaava ei välttämättä kelpaa. Valokuvaamossa kannattaa sanoa, että USAn viisumi on hakusessa, niin he osaavat ottaa heti kelpaavat kuvat.. 30€ niihinkin sain palamaan.

Oli kyllä jo aika voittajafiilis kun tuo paperinippu oli kasassa! Sitten vain Kaisaniemeen haastatteluun, jonne ei ihan niin vain kävelläkkään sisään. Alaovella tunnistaudutaan ovipuhelimessa, että pääsee hissiin. Konsulaatin oveen koputettuani ovi aukeaa raolleen ja päänsä ulos työntää vartijanainen “How can I help you?”. Kerroin että minulla on aika varattuna, minkä jälkeen nainen pyysi passini ja sulki oven nenäni edessä muutamaksi minuutiksi. Lopulta pääsin sisään ja sitten olikin turvatarkastuksen vuoro. Kännykät pois päältä, laukut läpivalaistukseen ja itse piippaamaan metallinpaljastimeen. Sitten odotushuoneeseen, josta minut kutsuttiin pian ensimmäiselle tiskille. Suomea puhuva mies pyysi lomakkeeni, käsitteli niitä siinä hetken ja käski minut takaisin odottamaan. Seuraavaksi minut kutsuttiin toiselle tiskille, jossa ihanasti jenkkienglantia puhuva nainen kyseli minulta vähän suunnitelmistani ja ilmoitti sitten kaiken olevan ok ja saisin viisumini postissa parissa päivässä. Ja sieltähän se sitten tulikin kaikessa virallisuudessaan! Paperisota alkaa vähitellen olla voiton puolella ja lähtö lähenee: tasan kolme kuukautta.

Asiat etenee..

Viime viikolla sain virallisen vahvistuksen matchistä, eli hostperheeni hyväksyi minut aupairikseen myös virallisesti. Siitä tuli kyllä sellanen olo, että nyt sitä mennään ja myös lähtöpäiväksi varmistui tuo 19.8. Onneks tää koko asia on varmistunu silleen tosi vähitellen, olisin varmaan flipannu ku olis kerralla saanu kuulla kaiken. Mut ihanaa, kaikki tuntuu vieläki niin hyvältä ja jotenki tosi oikeelta. En voi tarpeeks painottaa kuinka loistavilta mun hostvanhemmat ja lapset vaikuttaa, ihan mahtavia ihmisiä! On myös ihanaa kuulla että ne odottaa myös ihan tosi paljon mun tuloa ja sitä että musta tulee osa niiden perhettä. En oo ees paljoakaan ehtiny miettiä vaikeita asioita, kuten sitä että täydellinen kolmen vuoden parisuhde saa väliin yhen valtameren.. Thank God for airplanes and skype :D

Nyt viisumipuuhiin!

Ilonaiheita :')

1. Lukio ohi. Siis kirjaimellisesti, kokonaan ja täydellisesti. Kursseja 89 ja 6 ainetta kirjotettu. Oli kyllä sellasta hullunmyllyä noi viimeset pari viikkoa, joka aamu joutu miettii että kestääköhän pää iltaan asti. Ja kyllä sitten kun sai viimesen, pitkän matikan, ylioppilaskoepaperinipun palautettua, niin tunteet purkautu aika oudosti. Se on tosi hämmentävää, kun maailmankaikkeuden suurimmasta stressistä putoaa stressittömään tilaan. Ei tiiä miten päin pitäis olla. Noh onhan tää aika siistiä, voi tehä kaikkee ihanaa ja ihan itelleen, eikä kellekkään muulle. Aamuspinningit, lenkit kevätauringossa, leipominen, nukkuminen.. Nyt lomailua jäljellä noin kolme viikkoa ennen duunin alkua. Loppuviikosta pääsiäiseks lähen “maalle” eli Espooseen vanhempien luokse rentoutumaan tästä kaupunkihälinästä. Ja syömään (: .

2. Tuossa yo-tiimellykssä tuli käytyä myös Performing Arts SM-karsinnoissa, missä pärjättiin pienryhmällä ihan tosi hyvin! Oltiin kolmansia, kun ryhmiä oli yli kakskymmentä. Eli siis SM-kisapaikka lunastettu kaiken tän stressin keskellä! wiuh!

3. “Your application has been approved!” oli meilin otsikkona tossa viimeviikolla. Eli paperit ovat menneet läpi tuolla San Fransiscossa Au Pair Caren päätoimistolla! Host-äiti oli minuun heti yhteydessä että heille oli sieltä nyt soitettu ja nyt he täyttelevät oman puolensa paperit, minkä jälkeen “match” vahvistetaan ja sitten tämä on virallisestikin ihan varmaa.

4. Skypetettiin taas floridaperheen kanssa ja AHHH en vaan malta enää odottaa!!! Juteltiin niitänäitä, varmisteltiin lähtöpäivää (joka on mun 19-vuotis syntymäpäivä, 19.8!) ja host-äiti teki mulle talokierroksen. Näin mun tulevan huoneen, ihanan jenkkikeittiön, tyttöjen huoneet, pation ja takapihan. Heillä on semmonen ihana patio, jossa voi löhöillä sohvilla lämmössä ja iso takapiha, jossa jätti-iso uima-allas. Niin ja sitten he valittelevat ettei siellä ulkona nyt viitsi olla, kun on niin tosi kylmä, 20 astetta. KYLMÄ?!?! Täällä asteet lähentelee juuri plussaa ja jengi jonottelee terasseille.

KEVÄTAURINKO PAISTAA, LUMET SULAA JA ELÄMÄ HYMYILEE! (

Paperisotaa

Wäää aika kuluu ja asiat etenee!! Innostus nousee kyllä sitä mukaa, ei malta enää odottaa..
Uuden järjestön haastattelussa kävin muutama viikko sitten. Tapasimme STSn haastattelijan kanssa sähkötalon robertsissa – ihan kiva mennä haastatteluun vain hissillä alas ja tien yli :’D No mutta juu, haastattelija oli tosi sulonen nuori poika, jonka kanssa juttelimme vajaan tunnin englanniksi vähän siitä sun tästä ja hän täytteli siinä samalla haastattelupapereita. Sitten tein persoonallisuustestin, jolle naurettiin kyllä huolella: “Pukeudun seksikkäästi arkena saadakseni hyväksyntää – aina/joskus/harvoin/en koskaan” ja tällaisiä kysymyksiä joku 80 kappaletta. Sitten vielä allekirjoittelin muutamia papereita.

Sitten liitteiden keräilyyn. Lastenhoitosuositukset pomoille täytettäväksi ja persoonallisuussuositukset pyysin hyviltä ystäviltäni. Toki jos perhe olisi vielä hakusessa niin olisin pyytänyt nuokin opettajilta tai työnantajilta, mutta nyt ajattelin että nuo käyvät ihan hyvin. Ja sitten tärkeä käynti lääkärillä: jokaisella järjestöllä on oma terveystodistuksensa, mihin täytyy hakea lääkärin leima. Lääkärikäynti meni jotenkin näin: “Hei” “Hei” “Oletko terve?” “Olen” *stamp* “Ole hyvä” “Kiitos” ja “78 euroa”.  Vaikka kuluja tuleekin monesta suunnasta, niin ei tuo lähteminen mielestäni kovin kallista ole. Tuon jenkkijärjestön kautta ohjelmamaksu, joka siis sisältää mm. lennot ja perusvakuutuksen, on 295€, ei siis mitään!! :o Suomalaisilla järjestöillä tuo maksu on siellä kuudessa sadassa.. Jotain hyötyä siis tästä säädöstäkin (: Sitten tietysti nuo lääkärimaksut, rikosrekisteriote, viisumi ymsyms. Viime viikolla postitin nuo paperit, mutta nyt järjestöltä tuli vielä viestiä, että tarvitsevat jo nyt myös kopiot passistani, ajokortistani, rikosrekisteriotteestani, lukion päättötodistuksestani (,jota minulla ei tietenkään vielä ole..) ja allekirjoitetun kuuden sivun au pair -sopimuksen. Nuo olen nyt saanut todistusta lukuunottamatta kerättyä kasaan ja huomenna ne matkaavat eteenpäin.

HUHHUH. Tässä on kyllä sellasta kevätsäpinää että oksat pois. Kirjotukset alkaa viikon päästä ja ens viikolla on myös showtanssin SM-kisojen karsinnat, missä haetaan SM-paikkaa omalla pienryhmällä ja lisäks vielä koreografina junnujen pienryhmälle ja junnusoololle. Jännää. Ens viikolla siis luvassa strassien liimailua ja panikointia.. Viimenen kuukaus on menny oikeestaan kirjastossa, mutta silti tuntuu että lukeminen on ihan vaiheessa.. Jää nähtäväks kuin käy :D

Host-perheen kanssa ollaan facebookin kautta yhteyksissä, mikä on kyllä tosi kiva. Host-äiti päivittelee kuvia lapsista ja heidän tekemisistään vähän väliä ja aina tulee sellanen olo että olisinpa jo tuolla mukana.. Lähtöpäivää ollaan tässä mietitty, mutta todennäkösesti lähdenkin vasta elokuun loppupuolella, sillä perhe on tulossa käymään Suomessa tuttavillaan elokuussa, eikä haluu että joutuisin olla yksin talonvahtina sillon.. Aika hauskaa siis, ehkä tapaamme jo Suomessa!

Nonniin nyt panikoin nää seuraavat kaks viikkoo tästä pois alta, minkä jälkeen alkaa VAPAUS. Ihanaa kun kaikki muut panikoi jatko-opiskelupaikoista, mut mä saan onneks siirtää kaikkea vuodella. IHANAA. :’)

Really?!

Tajusin tällä viikolla, et musta tulee au pair.

Sain kaveripyynnön fbssä host-äidiltäni ja sitten tietysti selasin jokaikisen kuvan ja päivityksen läpi. Koko juttu vaikuttaa niin täydelliseltä. Äidillä oli lukemattomia kuvia suloisista ja onnellisen näköisistä lapsista leikkimässä ja uimassa takapihan poolilla sekä koko perheestä urheilemassa. Löysin myös (juu ihan sattumalta, yhtään en etsinyt…) perheen nykyisen aupairin blogin, ja hyvä kun en onnesta itkenyt sitä lukiessani: “Ich liebe meine hostparents.. Die sind einfach super!”, hän kirjoittaa. Tuo saksalainen aupair selvästi nauttii olostaan perheessä, mikä rauhottaa omaa mieltäni hurjasti. Toisenlaisiakin tarinoita on tullut luettua niin paljon.

Tuohon todellisuudentajuun vaikutti myös se, että tällä viikolla kerroin asiasta äidilleni ja maksoin ohjelmamaksun. Niin tosiaan, kuulostaa ehkä hullulta että äiti sai tietää vasta nyt (oli kyllä kuullut ajatuksesta joskus kuukausia sitten..), mutta kun en asu vanhempieni luona, niin eipä tule aina kaikkea jaettua.. Ei ole kyllä kaikki ystävätkään kuulleet – pitäisi varmaan kertoa..

Ohjelmamaksu maksettu ja online-hakemus hyväksytty. Nyt alkaa paperisota: täytyy kerätä todistukset lastenhoitotyöstä, persoonallisuussuositukset, lääkärin leima järjestön paperiin, rikosrekisteriote, kopiot ajokortista, passista ymsyms. Tämän uuden järjestön haastattelu minulla on tässä lähiviikkoina –  tuo kun on pakollinen, vaikka perhe onkin valmiina ja toisen järjestön haastattelussa jo olin.

Mietin tässä vähän, pitäisikö lähteä matkaan kansainvälinen toinen nimeni, Elisabeth, kutsumanimenäni.. Karita kun ei tunnu millään sulautuvan englanninkielen keskelle ja tällaisen takia minulle on tuo “varanimi” annettu..