Ilonaiheita :')

1. Lukio ohi. Siis kirjaimellisesti, kokonaan ja täydellisesti. Kursseja 89 ja 6 ainetta kirjotettu. Oli kyllä sellasta hullunmyllyä noi viimeset pari viikkoa, joka aamu joutu miettii että kestääköhän pää iltaan asti. Ja kyllä sitten kun sai viimesen, pitkän matikan, ylioppilaskoepaperinipun palautettua, niin tunteet purkautu aika oudosti. Se on tosi hämmentävää, kun maailmankaikkeuden suurimmasta stressistä putoaa stressittömään tilaan. Ei tiiä miten päin pitäis olla. Noh onhan tää aika siistiä, voi tehä kaikkee ihanaa ja ihan itelleen, eikä kellekkään muulle. Aamuspinningit, lenkit kevätauringossa, leipominen, nukkuminen.. Nyt lomailua jäljellä noin kolme viikkoa ennen duunin alkua. Loppuviikosta pääsiäiseks lähen “maalle” eli Espooseen vanhempien luokse rentoutumaan tästä kaupunkihälinästä. Ja syömään (: .

2. Tuossa yo-tiimellykssä tuli käytyä myös Performing Arts SM-karsinnoissa, missä pärjättiin pienryhmällä ihan tosi hyvin! Oltiin kolmansia, kun ryhmiä oli yli kakskymmentä. Eli siis SM-kisapaikka lunastettu kaiken tän stressin keskellä! wiuh!

3. “Your application has been approved!” oli meilin otsikkona tossa viimeviikolla. Eli paperit ovat menneet läpi tuolla San Fransiscossa Au Pair Caren päätoimistolla! Host-äiti oli minuun heti yhteydessä että heille oli sieltä nyt soitettu ja nyt he täyttelevät oman puolensa paperit, minkä jälkeen “match” vahvistetaan ja sitten tämä on virallisestikin ihan varmaa.

4. Skypetettiin taas floridaperheen kanssa ja AHHH en vaan malta enää odottaa!!! Juteltiin niitänäitä, varmisteltiin lähtöpäivää (joka on mun 19-vuotis syntymäpäivä, 19.8!) ja host-äiti teki mulle talokierroksen. Näin mun tulevan huoneen, ihanan jenkkikeittiön, tyttöjen huoneet, pation ja takapihan. Heillä on semmonen ihana patio, jossa voi löhöillä sohvilla lämmössä ja iso takapiha, jossa jätti-iso uima-allas. Niin ja sitten he valittelevat ettei siellä ulkona nyt viitsi olla, kun on niin tosi kylmä, 20 astetta. KYLMÄ?!?! Täällä asteet lähentelee juuri plussaa ja jengi jonottelee terasseille.

KEVÄTAURINKO PAISTAA, LUMET SULAA JA ELÄMÄ HYMYILEE! (

Paperisotaa

Wäää aika kuluu ja asiat etenee!! Innostus nousee kyllä sitä mukaa, ei malta enää odottaa..
Uuden järjestön haastattelussa kävin muutama viikko sitten. Tapasimme STSn haastattelijan kanssa sähkötalon robertsissa – ihan kiva mennä haastatteluun vain hissillä alas ja tien yli :’D No mutta juu, haastattelija oli tosi sulonen nuori poika, jonka kanssa juttelimme vajaan tunnin englanniksi vähän siitä sun tästä ja hän täytteli siinä samalla haastattelupapereita. Sitten tein persoonallisuustestin, jolle naurettiin kyllä huolella: “Pukeudun seksikkäästi arkena saadakseni hyväksyntää – aina/joskus/harvoin/en koskaan” ja tällaisiä kysymyksiä joku 80 kappaletta. Sitten vielä allekirjoittelin muutamia papereita.

Sitten liitteiden keräilyyn. Lastenhoitosuositukset pomoille täytettäväksi ja persoonallisuussuositukset pyysin hyviltä ystäviltäni. Toki jos perhe olisi vielä hakusessa niin olisin pyytänyt nuokin opettajilta tai työnantajilta, mutta nyt ajattelin että nuo käyvät ihan hyvin. Ja sitten tärkeä käynti lääkärillä: jokaisella järjestöllä on oma terveystodistuksensa, mihin täytyy hakea lääkärin leima. Lääkärikäynti meni jotenkin näin: “Hei” “Hei” “Oletko terve?” “Olen” *stamp* “Ole hyvä” “Kiitos” ja “78 euroa”.  Vaikka kuluja tuleekin monesta suunnasta, niin ei tuo lähteminen mielestäni kovin kallista ole. Tuon jenkkijärjestön kautta ohjelmamaksu, joka siis sisältää mm. lennot ja perusvakuutuksen, on 295€, ei siis mitään!! :o Suomalaisilla järjestöillä tuo maksu on siellä kuudessa sadassa.. Jotain hyötyä siis tästä säädöstäkin (: Sitten tietysti nuo lääkärimaksut, rikosrekisteriote, viisumi ymsyms. Viime viikolla postitin nuo paperit, mutta nyt järjestöltä tuli vielä viestiä, että tarvitsevat jo nyt myös kopiot passistani, ajokortistani, rikosrekisteriotteestani, lukion päättötodistuksestani (,jota minulla ei tietenkään vielä ole..) ja allekirjoitetun kuuden sivun au pair -sopimuksen. Nuo olen nyt saanut todistusta lukuunottamatta kerättyä kasaan ja huomenna ne matkaavat eteenpäin.

HUHHUH. Tässä on kyllä sellasta kevätsäpinää että oksat pois. Kirjotukset alkaa viikon päästä ja ens viikolla on myös showtanssin SM-kisojen karsinnat, missä haetaan SM-paikkaa omalla pienryhmällä ja lisäks vielä koreografina junnujen pienryhmälle ja junnusoololle. Jännää. Ens viikolla siis luvassa strassien liimailua ja panikointia.. Viimenen kuukaus on menny oikeestaan kirjastossa, mutta silti tuntuu että lukeminen on ihan vaiheessa.. Jää nähtäväks kuin käy :D

Host-perheen kanssa ollaan facebookin kautta yhteyksissä, mikä on kyllä tosi kiva. Host-äiti päivittelee kuvia lapsista ja heidän tekemisistään vähän väliä ja aina tulee sellanen olo että olisinpa jo tuolla mukana.. Lähtöpäivää ollaan tässä mietitty, mutta todennäkösesti lähdenkin vasta elokuun loppupuolella, sillä perhe on tulossa käymään Suomessa tuttavillaan elokuussa, eikä haluu että joutuisin olla yksin talonvahtina sillon.. Aika hauskaa siis, ehkä tapaamme jo Suomessa!

Nonniin nyt panikoin nää seuraavat kaks viikkoo tästä pois alta, minkä jälkeen alkaa VAPAUS. Ihanaa kun kaikki muut panikoi jatko-opiskelupaikoista, mut mä saan onneks siirtää kaikkea vuodella. IHANAA. :’)

Really?!

Tajusin tällä viikolla, et musta tulee au pair.

Sain kaveripyynnön fbssä host-äidiltäni ja sitten tietysti selasin jokaikisen kuvan ja päivityksen läpi. Koko juttu vaikuttaa niin täydelliseltä. Äidillä oli lukemattomia kuvia suloisista ja onnellisen näköisistä lapsista leikkimässä ja uimassa takapihan poolilla sekä koko perheestä urheilemassa. Löysin myös (juu ihan sattumalta, yhtään en etsinyt…) perheen nykyisen aupairin blogin, ja hyvä kun en onnesta itkenyt sitä lukiessani: “Ich liebe meine hostparents.. Die sind einfach super!”, hän kirjoittaa. Tuo saksalainen aupair selvästi nauttii olostaan perheessä, mikä rauhottaa omaa mieltäni hurjasti. Toisenlaisiakin tarinoita on tullut luettua niin paljon.

Tuohon todellisuudentajuun vaikutti myös se, että tällä viikolla kerroin asiasta äidilleni ja maksoin ohjelmamaksun. Niin tosiaan, kuulostaa ehkä hullulta että äiti sai tietää vasta nyt (oli kyllä kuullut ajatuksesta joskus kuukausia sitten..), mutta kun en asu vanhempieni luona, niin eipä tule aina kaikkea jaettua.. Ei ole kyllä kaikki ystävätkään kuulleet – pitäisi varmaan kertoa..

Ohjelmamaksu maksettu ja online-hakemus hyväksytty. Nyt alkaa paperisota: täytyy kerätä todistukset lastenhoitotyöstä, persoonallisuussuositukset, lääkärin leima järjestön paperiin, rikosrekisteriote, kopiot ajokortista, passista ymsyms. Tämän uuden järjestön haastattelu minulla on tässä lähiviikkoina –  tuo kun on pakollinen, vaikka perhe onkin valmiina ja toisen järjestön haastattelussa jo olin.

Mietin tässä vähän, pitäisikö lähteä matkaan kansainvälinen toinen nimeni, Elisabeth, kutsumanimenäni.. Karita kun ei tunnu millään sulautuvan englanninkielen keskelle ja tällaisen takia minulle on tuo “varanimi” annettu..

Tähän hetkeen

Yhtenä iltana pyörin netissä kaikilla mahdollisilla au pair -sivuilla ja sivusilmällä katselin myös muita työpaikkoja ulkomailta. Eksyin USAssa asuvien suomalaisten sivuille, josta löysin ilmoituksen “Looking for a finnish speaking nanny for a year starting in August 2013. We have three daughters and we live in Florida”. Täydellistä. Olen lomaillut Floridassa muutaman kerran ja rakastan sitä paikkaa. Rakastan sen ainaista lämpöä ja “kaikki on suurta ja ihanaa” -jenkkikulttuuria, mitä ei esimerkiksi nycissä edes näkynyt. Olin aiemmin tunnemyrskyillessäni sanonut poikaystävälleni (jep kyllä, kuulun näihin todella harvoihin, jotka on lähdössä monen vuoden suhteesta huolimatta..), että en lähtisi ellen löytäisi täydellistä perhettä Floridasta – mutta tässä se nyt oli. Kolme tytärtä olivat 7-10-vuotiaita, eli juuri sen ikäisiä, joiden kanssa olen tehnyt pitkään töitä. En usko, että olisin tuttipullo- ja vaipanvaihtosotkuista selvinnytkään.

Laitoin heti ilmoituksessa olleeseen sähköpostiin viestiä, jossa kerroin itsestäni ja tiedustelin paikkaa. Uskoin että noin täydellinen paikka olisi jo täytetty, ja vastauksen odottaminen oli yhtä tuskaa. Sitten se viesti tuli. Perheen äiti kertoi, että he olisivat hyvin kiinnostuneita minusta ja ehdotti Skype-keskustelua. Perheen vanhemmat ovat suomalaissyntyisiä ja osaavat suomea, mutta ovat asuneet 20 vuotta jenkeissä. Tyttäret puhuvat suomea vain vähän, joten kielenään he käyttävät englantia.  Skype-keskustelu tuntui fiksulta, mutta todella jännittävältä askeleelta. Stressasin, mutta ihan turhaan. Ensimmäinen skypetyksemme oli vain mukavaa juttelua. Siellä he istuivat koko perhe koirineen aurinkoisella terassilla porottavassa aamuauringossa, kun minä palelin villapaidassa Helsingin keskustassa asunnossani. Perhe vaikutti ihanalta ja paikka täydelliseltä. Juttelimme puolisen tuntia siitä, millaista arki ja au pairin työ heidän perheessään on, ja he kyselivät jonkin verran lastenhoitokokemuksestani ja esimerkiksi ajotaidoistani. He kertoivat, että heillä on ollut jo kolme au pairia vuosien mittaan ja haluaisivat käyttää samaa järjestöä nytkin. Ongelmana on se, ettei järjestö toimi Suomessa, vaan tuo jenkkijärjestö tulisi olemaan yhteydessä minuun ruotsalaisen sisaryhtiönsä kautta, mikä tarkoitti minulle koko hakuprosessin aloittamista alusta. Tuo ei tietenkään paina mitään siinä, että minulla saattaisi olla jo host-perhe. Skypettelyn loppupuolella vanhemmat sanoivat keskustelevansa vielä keskenään, ja olevansa sitten minuun yhteydessä.

Taas kuumottavat pari päivää, minkä jälkeen puhelin värisi sähköpostista. He kertoivat olevansa minusta edelleen kiinnostuneita ja haluaisivat jutella vielä uudestaan ennen lopullista päätöstä ja näin tehtiin. Skypetimme noin viikon päästä uudelleen ja nyt keskustelusta huomasi, että he todella olivat tosissaan. Perheen äiti esitti minulle kysymyksiä, kuten “mitä tekisit, jos tapahtuisi näin ja näin ja näin”. Juttelimme vielä niitä näitä, ja hän sanoi taas palaavansa minulle. Ja taas kuumottava paripäivänen. Tuo perhe todella vaikutti minulle täydelliseltä matchiltä, joten toivoin parasta sormet ja varpaat ristissä. Tytöt olivat ihania ja vanhemmat todella mukavia. Työedutkin olisivat kunnossa: minulle olisi oma auto ja päivät 8-16 vapaina, kun tytöt oli viety koulubussille.

Ja sitten se tuli. “Haluaisimme, että tulet meille au pairiksi. Tulopäivä olisi blaablaablaa ja blaablaablaa”. Nyt sitä sitten mennään.

Tuumasta toimeen

Ensitöikseni kolusin netin läpi au pair -järjestöistä. Tykästyin Cultural Care -järjestön sivuihin, joiden kautta tutustuin tarkemmin siihen, mitä au pair tarkoittaa. Selvää oli, ettei au pairiksi niin vain lähdetäkään, ja että edessä olisi ainakin miljoona vaihetta ennen lähtöä, jos sellainen edes koittaisi. Kun olin lukenut kaiken mahdollisen au pairin vaatimuksista, tehtävistä ja hakuprosessista järjestön sivuilta sekä lukenut muutaman au pair -blogin läpi, ilmoittauduin infoon ja haastatteluun. Kävimme jo tässä vaiheessa sähköpostikeskustelua Cultural Caren työntekijän kanssa ja sain linkin online-hakemukseeni.

Tilaisuus oli juuri ennen joulua melkein naapurissani Helsingin keskustassa. Meitä oli viisi tyttöä kuuntelemassa noin tunnin infon, jossa kerrattiin netistäkin löytyvät asiat. Sen jälkeen meidät haastateltiin yksitellen sekä suomeksi että englanniksi. Haastattelu oli oikein mukava keskustelu, Cultural Caren työntekijä kyseli minulta suomeksi perustietoja itsestäni sekä lastenhoitokokemuksestani, ja tavalliset “miksi haluat au pairiksi” kysymykset. Noin 15 minuutin jälkeen vaihdoimme kielen englantiin. Keskustelu jatkui englanniksi vielä viitisen minuuttia muun muassa siitä, mitä ajattelen erilaisista kasvatustavoista.

Haastattelun jälkeen aloin täyttää online-hakemustani, joka olikin sitten iso projekti. Hakemuksessa revitään hakijasta jokainen yksityiskohta esille, tietoja kysellään lastenhoito-, ajo- ja uimataidon lisäksi muun muassa terveydestä, perhesuhteista, poikaystävästä, harrastuksista, ruokailutottumuksista, uskonnosta ymsyms. Hakemukseen lisätään myös valokuvia ja suositukset ainakin kolmelta taholta, jotka varmistavat vaaditun 200 tunnin lastenhoitokokemuksen. Oma kokemukseni tulee tanssinopettajan työn puolelta:  tällä hetkellä teen viikottain töitä 6-10 -vuotiaiden tanssijanalkujen kanssa.

Joululoman aikana englanninkielinen hakemus valmistui hyvää vauhtia. Cultural Caren työntekijä laittoi minulle sähköpostia muutamankin kerran ja kehui puolivalmiin hakemukseni maasta taivaaseen. Nuo järjestön tytöt ovat kyllä olleet todella ahkerasti yhteydessä..

Hakemuksen täyttämisen jälkeen alkaisi ns. matching-vaihe, joka monelle on ollut pitkä, jopa vuoden pituinen, ja tuskallinen. Mahdolliset host-perheet ilmoittavat mielenkiinnostaan hakijan nettiprofiiliin, mutta usein katoavat sieltä muutamassa päivässä, ennen yhteydenottoa. Itse en tuohon vaiheeseen edes ehtinyt. Oma hakuprosessini muuttui tässä vaiheessa täysin erilaiseksi.

The idea

Ouch, nyt oli pakko alkaa kirjottaa, jotta saa ajatukset järjestykseen.

Olen 18-vuotias helsinkiläinen, joka tarpoo nyt lukion loppusuoralla. Lakki on kevääksi odotettavissa hyvien paperien kera, mutta ajatus seuraavasta opiskelupaikasta.. no sitä ei oikeastaan ole olemassa. Tuossa yhtenä marraskuun iltapäivänä laskin matematiikkaa koulumme hiljaisessa opiskelutilassa, kun seinille liimatut mainokset alkoivat kiinnostaa differentiaalilaskentaa enemmän. ”Become an au pair in usa!” luki yhdessä julisteessa. Sen jälkeen asiat ovatkin edenneet hurjalla vauhdilla ja omat ajatukset hädin tuskin seuraavat perässä.

Blogissani kirjoitan au pair -prosessista Suomessa ja au pair vuodestani Floridassa, jonne näillä näkymin matkaan kesällä 2013. Ensimmäisissä kirjoituksissani päivitän itsenikin ajan tasalle siitä, mitä on jo tapahtunut. (: