"If there ever comes a day when we can't be together, keep me in your heart, I'll stay there forever."

Kirjotin joskus viimeviikolla siitä, ettei mulla oo täällä seuraa. Tänään se iski taas aika pahasti. Aamupuuhien jälkeen jatkoin unia paremman tekemisen puutteessa ja päivällä käytin kolme tuntia kaikkien lasten kaappien järjestämiseen ja pyykin pesuun. Päivällä ei ollut tekemistä, joten makoilin toimeettomana sohvalla monta tuntia. Neljältä kävin hakemassa tytöt, ja sen jälkeen hostäiti sanokin, että voin pitää illan vapaata. Jippijajei, perjantai-ilta vapaata. Mitäs sitte?

Olin jo ihan pomppaamassa sohvalta ja lähössä ulos, kun vasta tajusin että kenenkäs kanssa mä muka menisin. En oo edelleenkään löytänyt lähistöltä ketään ees varteenotettavaa vaihtoehtoa ulos seuraksi. Mulla ei kirjaimellisesti oo ketään kelle soittaa, että lähetkö syömään tai froyolle tai shoppaamaan. Muut aupairit kirjottaa blogeissaan kuinka ne laskee päiviä viikonloppuun, kun mä taas lasken päiviä maanantaihin. Eniten mua harmittaa se, etten tuu saamaan tästä vuodesta kaikkee irti. Voisin tehä pitkän listan eri ravintoloista ja paikoista, missä haluisin käydä, mut mihinkään en voi yksin mennä. Oon ollu täällä 10 viikkoa ja pystyn suunnilleen vieläkin laskemaan kahen käden sormilla paikat, joissa oon käyny. Mutta en luovuta, onhan mulla vielä 42 viikkoo aikaa.

Oon koko tän parin kuukauden ajan yrittäny ettii täältä kavereita ihan kaikilla mahollisilla tavoilla - eri aupair-järjestöjen kautta, netin meet other aupairs & meet new people -meininkejen kautta, tutustuu koulussa, salilla, mennä vaan hengaamaan yksin ulos (tääkin on todennäkösempi tapa kun maata kotona..), nähä ihmisii jotka ei "normaalielämässä" kiinnostais mua ollenkaan, mitä vaan, että sais jotain connections. Mutta jotenki tuntuu, että kaikki maailman ihmiset asuu ainaki ton tunnin ajomatkan päässä. Se on kuitenki sama, kun et Helsingissä ees nimeltä tuntis ainuttakaan 10-30 -vuotiasta lähempää kun Lahdesta, ja sielläkin asuis muutama hyvänpäiväntuttu, jonka kanssa teillä ei ois ees kunnolla yhteistä kieltä. Päivät ja illat viettäisit sun työnantajien kanssa. Ja that's it, seuraavat kaverit sitte 7000km päässä. Mun hostmom on kyllä ihana, kun sekin yrittää ettiä mulle seuraa, mutta toistaseks sitä ei vaan oo löytynyt kun suunnilleen toiselta puolelta Floridaa.

Täytyy kyllä myöntää, että en oo ikinä kokenu tällästä yksinäisyyttä. Mulla on aina ollu kavereita ihan mielin määrin ja tosi läheisiä ystäviä aina tarpeeks ympärillä. Mulla on ollu aina joku, jolle soittaa, eikä sitä oo ikinä osannu arvostaa kunnes nyt kun sitä ei oo. Tää on oikeesti sellanen tunne, etten usko, et kukaan joka ei oo kokenu, vois samastuu. En mä tienny ees tälläsen olemassaolosta. Tää on tietysti taas näitä asioita, jotka kasvattaa sua vuoden aikana, mut voisin sanoo, et oon tästä läksyni jo oppinu näin kymmenen viikon aikana, nyt ei ois pari kaverii pahitteeks ollenkaan. Jo näin reilussa kahessa kuukaudessa oon ainaki oppinu, mitä yksinäisyys oikeesti on. Ei siis ollu ainakaan turha reissu, tuun varmaan muistaa tän tunteen ihan lopun elämääni.

Mulla on kuitenkin vaan vuosi tätä mun elämässä. Mut entäs ne, joilla ei oo ollu kunnon kaveripiiriä koskaan? Se tyttö, jota ala-asteella kiusattiin silmälaseista ja joka tuli liikkatunnilla viimesenä valituks pesäpallojoukkueeseen. Kenellekköhän se olis soittanu illalla? Ei kellekkään. Ja ei se osannut ettiä niitä kavereita eri yhteisöistä, se tyyty olemaan yksin. Jos mä kokisin tällästä fiilistä mun "normaalielämässä" vuodesta toiseen, niin flippaisin ihan varmasti. Kun kahen kuukauden yksinäisyys saa mut sosiaalisen terveyden kannalta aika huonoon jamaan, voin kuvitella mitä se voi tehä ihmiselle vaikka 15 vuodessa. Ehkä älyttömille koulusurmille ja kaikelle muulle pahuudelle löytyy sittenkin syy.

En haluis että tää kuulostais näin kliseeltä, mutta nyt on pakko sanoo, että arvostakaa niitä kavereita siinä ympärillä. Mikään ei tuntuis oikeen miltään ilman sitä loistavaa seuraa. Tuleville auppareille, ottakaa selvää, onko hostperhe-ehdokkaan alueella muita auppareita. Mulle kerrottiin kyllä, että täältä on vaikeeta löytää seuraa, mutta siinä tohinassa sitä ei tullu sen tarkemmin ajateltua.

Vaikka tää on aika raskas juttu, ei tää saa mua ees ajattelemaan kotiinpaluuta. Täällä menee kaikki muuten niin loistavasti. Sitäpaitsi mulla on vielä paljon aikaa löytää kavereita. Se helpottaa myös, että mulla edelleen on mun parhaat kaverit, vaikka ne asuukin toisella puolella maailmaa. Vaikken voi nähdä niitä (paitsi yhtä parin viikon päästä UUUUJEAAA), niin voin olla niihin yhteydessä ihan koska vaan. Tää on vaan tilapäistä.

Fall is coming

Eilinen ja tää päivä on taas ollu niin perus aupparin arkea: pyykinpesua, saleilua, kotiläksyjä, lasten kuskaamista, leikkimistä, tuotantokausien kattomista (alotin nyt Breaking Badin ku PLL jaksot loppu!), päiväunia ja ruuanlaittoa. Tänään mulla oli toinen matikan koe, oli taas ihan älyttömän helppo..

Tänään oli aamulla kylmä!! Siis oikeesti ekaa kertaa kylmä. Varmaan joku epätavallinen kylmärintama, vielä tiistaina kun oltiin illalla seittemältä pilkkopimeellä puistossa cheertreeneissä, oli 32 astetta ja tänään aamulla kun superaikasin pakkauduttiin autoon, ulkona oli 17 astetta!!! Siis tuntu ihan jäätävältä :D Parissa tunnissa se kuitenki nous taas tonne kolmenkympin hujakoille, mut siis voi että oli outo fiilis kun ei ollu moneen kuukauteen tuntenu sellasta viileetä ulkoilmaa.. :D Noh, ens viikolla alkaa marraskuu, joten ehkä alkaa ollakki korkee aika syksylle.

Mul ei oo nyt mitään sen kummosempaa sanottavaa, täällä kaikki hyvin! Kuviakaan ei oo nyt ees kahen päivän aikana kertyny, jotel selfiellä mennään..

Tää tyttö on kyllä nyt ihan superinnoissaan, koska enää kaks päivää ja sit 

Disneyn Magic Kingdom ja hotelliyö Orlandossa!! Jippii!

Nine days until Halloween!

Mulla oli yks missio tälle päivälle: Halloween-asun löytäminen. Siis tää Halloween hulina alko täällä joskus syyskuun ekoilla viikoilla ja pahenee nyt viikkoo ennen halloweeniä hurjalla vauhdilla. Pihoille ilmestyy ihan jäätävän hienoja koristeluita ja kaikki puhuu siitä, mitä ne aikoo olla Halloweeninä. Täällä on monta tollasta kauppaa, jotka kaikki myy tuhansittain eri asuja. Mä oon yrittäny viime viikot selata niitä niitten nettisivuilta, mut on niin vaikeeta päättää! Ihan sairaan hienoja juttuja, mut vaikeus on siinä, että koska oon kuitenki menossa trick-or-treating lasten kanssa ja sunnuntaina Disneyn Halloweenin tässä asussa, en haluu pukeutuu poliisiks tai sairaanhoitajaks. 

Iloinen tyttö kun pääsi koulusta!

Menin Party Cityyn tänään koulun jälkeen, ja se paikka on kyllä ihan järjetön. Kyllä löyty jenkki-party-mukeja vaikka missä värissä ja ihan kaikkea, mitä ikinä voit mihinkään juhliin tarvita. Kuviin ei tota jättimäisyyttä vaan millään saa..  Ja sitä Halloween kamaa riitti, siis ei hyvää päivää.. Halloween-puolella oli sitten iso seinä, jossa oli kuvat kaikista asuista, ja siitä sitten voi valita ehdokkaita sovitukseen. Myyjä tuli tietysti heti juttelemaan ja oli saada slaagin, kun kerroin että tää on mun ensimmäinen kunnon Halloween. Seisoin siinä sen seinän edessä varmaan ikuisuuden, kunnes päätin sovittaa Red Riding Hoodia, ja sehän oli ihan perfect! Ei oo slutty ollenkaan, ei liian kuuma ja tykkään tollasista klassikoista! Aijon kyllä tuoda tän Suomeen sitten täältä tuliaisina. Tää costume-maailma on kyllä täällä jollain niin eri levelillä kun Suomessa.. Vaikka halpoja nää ei kyllä täällä oo. Mekon ja viitan lisäks oli pakko ostaa vielä semmonen punahilkan korin ja yybermegaripset.

Iltapäivällä skypettelin toista tuntia poikaystävän kanssa. Tulin taas tosi hyvälle mielelle siitä, kyllä toi skype on vaan ihan mahtikeksintö. Joku nobel tai oscar tai joku pitäis antaa sen keksijälle.. Sitten tytötkin tuli jo koulusta, ja loppuilta meni tavalliseen tapaan läksyjen kanssa ja cheerleadingissä!

Quick peek on my outfit!

Tästä puuttuu vielä mun kori..

I'm in a cheer squad!!

No huhhuh, tänään mä taisin olla se, joka nousi sängystä väärällä jalalla. Koko päivän teki vaan mieli sulkeutuu johonki maan alle ja olla vaan olematta :D Ilman mitään syytä, tiiättekö ku joskus on tollasii.. Aattelin piristää itteeni salilla heti aamusta, mut eihän siitkää tullu yhtää mitää - painot tuntu seittämän kertaa kovemmilta ku mitä numero näyttää ja spinningpyörän selässä minuutit mateli hitaammin kun koskaa. Olin varmaan 45 minuuttia, jonka jälkeen yksinkertasesti kävelin ulos, ei siitä tullu yhtään mitään. Tulin kotiin, vaihdoin yökkärin takas päälle, söin mun geishoja ja tuijotin prettylittleliarsia peiton alla. Ennen tänne tuloa en juuri ollut kuullut koko sarjasta, ja nyt yhdeksän viikon aikana oon kattonu melkeen neljä kokonaista tuotatantokautta, ja just pääsin samaan tahtiin ensiesitysten kanssa, joten huomisesta eteenpäin voin jatkaa tätä telkkarista!! PLLn lisäks pesin vähän pyykkiä, skypettelin Suomeen ja varattiin viimenenkin hotelli meijän tammikuun lomalle!! Minä, mun poikaystävä, isosisko ja sen poikaystävä: kuus päivää Orlandossa ja kaks Miamissa South Beachillä. Huippuu!

Vielä neljän aikaan olin valmis katoomaan maan alle, ja vaan valmistauduin pahimpaan, kun lähin hakemaan tyttöjä. Mut ei, tytöt oli ihan enkeleitä ja mun päivä lähti vaan nousuun tosta!! Vanhemmat oli koko illan poissa, mutta syötiin homemade-burgereita ja jätskiä. Tytöt oli tehneet kaikki matikan läksynsä bussissa, mikä helpotti läksyurakkaa, joten tehtiin vaan spelling and reading, ja tytöt teki töitä tosi hienosti! Läksyihin meillä menee yleensä tunnista kahteen tuntiin.

Läksyjä ja jätskiä!

Eilen tyttöjen cheerleading-liiga postas facebookkiin, että aikoo kasaa 16+ tiimin kisoihin, jotka on kuukauden päästä. Olin ihan että I'm in!! Tänään oli nopee meeting tosta puistossa, treenit alkaa loppuviikosta, oon niin innoissani!! :DD Tää on vähän tällänen former cheerleaders league, mukana noitten tyttöjen valmentajia ja joitain äitejä. Tulee kyllä orastava ikäkriisi, kun 5-vuotiaitten äidit ei oo enään merkittävästi vanhempia.. Ja mä oon kaikille "the nanny", koska nää ei vaan pysty sanoo mun nimeä :D Nyt kun tulisin tänne, niin käyttäisin kyllä mun toista nimeä kutsumanimenä, mutta nyt ei oikeen voi enää vaihtaa :D Karitasta saa kyllä sellasia väännöksiä, että hyvää päivää.. Yleensä oon Karidan tai Kariitta tai jotain tollasta, mutta oon vaan että yeah close enough :D Joillekki oon vaan K.

Mut hiphuraa oon niin innoissani, että pääsee taas cheeraamaan pitkästä aikaa! Ja tytöt oli taas niin ihania tänään! En ois kyllä aamulla ikinä uskonu että tästäki voi tulla hyvä päivä :D Nyt the voicea koko perheen voimin! Ja tähän vähän throwback cheerfeelistelyä kevään lätkän MM-kisoista, oli kyllä yks hienoimmista kokemuksista ikinä..

Mistähän valkovenäjä-ranska pelistä tää on ku tyhjiä penkkejä ja meininki nollassa.. :D

Brunch

Ei siis kyllä nää sunnuntaitkin on aina ihan mahtavia!!! A:n cheerkaverin äiti, johon oon tutustunu tuolla kentän laidalla ja joka on myös Suomesta kotosin, oli kutsunu mut tänään niille brunssille. Tää on ihan mahtava, nuori ja kaikinpuolin ihana. A oli myös kutsuttu mukaan leikkimään tän sen kaverin kanssa, joten A:n kanssa ajettiin niille yhdentoista jälkeen. Viemisiks vein salmiakkia, jota tiiän että tää rakastaa ja tästä riittikin puheenaihetta illan mittaan.. Paikalla oli myös perheen muita kavereita, joista suurin osa 20-30 vuotiaita poikia ja kaikki ihan loistavaa seuraa!

Vaikka suomalaistautasessa perheessä oltiinkin (näillä kuitenkin vain äiti puhuu suomea), brunssi oli kyllä totaalisen amerikkalainen ja hyvää oli!! Kroisantteja, vohveleita, kermavaahtoa, pekonia, makkaroita, munakasta, paistettuja perunoita ja vaikka mitä.. A:n piti olla iltapäivällä kotona, joten lähdin heittämään sen kotiin, mutta palasin vielä "brunssille". Päivän ohjelmana oli gambling&mimosas ja ai että oli kyllä hyvä ohjelma. Katottiin parikin fudispeliä (siis amerikkalaista tietenkin, jonka säännöistä näin 8 viikon jälkeen alan päästä jyvälle!) ja yks kisa race cars, josta pelattiin niin että kaikki 10 ihmistä laitto 5$ peliin, valitsi kuljettajalistasta neljä kuljettajaa ja se kenen kuljettajat pärjää parhaiten, vie koko potin. No mullahan ei ollu harvainta aavistusta näistä nimistä, joten valkkasin vaan kivoja numeroita ja nimiä, jotka osasin lausua. Mutta kas kummaa, kun viimenen kierros noin 200 kierroksesta lähti käyntiin, mun kuljettajat oli ensimmäisenä ja kolmantena!! Tää olis tuonu mulle jo automaatiisen voiton no matter missä mun loput kuljettajat oli, mutta ihan kisan viimesillä sekunneilla tää mun kolmonen menee ja pistää autonsa tuhannen tuusannuuskaks!!! Like are you kiding me?!?! Kun kisa oli ohi, laskettiin kaikille pisteet kuljettajien sijotuksista, ja jäin 2 minimaalista pistettä voitosta, vaikka mun kuljettaja oli voittanu koko kisan!! Nouhhh se 50 bucks oli niin lähellä, kuitenki parin päivän palkka täällä :D Mutta hauskaa oli ja voi herranjumala nää osaa huutaa.. :D Mimosoja kumoutu kyllä päivän mittaan, kun palvelu pelas ja aina oli kädessä täys lasi.

Brunssin jälkeen päivän mittaan syötiin vielä ensin pumkinkakkua, jossa oli ihana tuorejuustokuorrutus - ihan sairaan hyvää! Ja just kun oli siitä ähkystä päässyt niin mites vähän juustokakkua iltapalaks! Kaikki ruuat oli kyllä ihania ja sain myös maistaa montaa uutta juttua! Illasta oltiin ulkona pamauttelemassa sellasia juttuja, jotka räjähtää pienesti kun ne iskee maahan (En nyt kuollaksenikaan muista mikskä niitä kutsuttiin..) ja leikittiin tähtisädetikuilla. Kyllä oli siinä viihdettä, kun nää jätkät yrittää sanoa tähtisädetikku :DD Ylläripylläri kaikki halus taas oppia suomea ja maistaa salmiakkia, ja näistä tosiaan riitti viihdettä illalle.

Kello 10.30pm ja tulin just kotiin, elikkä joo toi brunssi sitten vähän venähti. Mutta oli yks parhaista päivistä täällä, tutustuin niin moneen uuteen ihmiseen. Tää on ihan loistavaa kun ihmiset ottaa sut niin avosylin vastaan ja huolehtii, että sulla on kokoajan kaikki hyvin. Koko ajan joku on tarjoomassa sulle paikkaa täydeltä sohvalta, täyttämässä sun lasia, tuomassa sulle palan kakkua tai vaan pitämässä sulle seuraa. Ihan mahtavaa.

Blogi

Oon pyrkiny tekemään postauksia päiväpuuhastelujen lisäks sellasista isoista mun aupparivuoteen liittyvistä jutuista. Yks iso osa on ollu tän blogin kirjottaminen.

Tosi monet aupairit pitää blogia vuodestaan ja erilaisia blogeja on yhtä monta kun niiden kirjottajia. Jotkut panostaa kuviin, jotkut kirjottamiseen, jotkut päivittää kerran kolmessa viikossa ja jotkut vähintään kerran päivässä. Mulle auppariblogit tuli tutuksi jo hakuvaiheessa. En usko, että mistään voi saada paremman kuvan aupairin arjesta, se ei kuitenkaan näytä aina ihan samalta kun niiden järjestöjen kuvissa, joissa nuori tyttö hymyilee enkelilasten keskellä. Vaikka tietysti myös blogikirjotukset on aina enemmän tai vähemmän sensuroituja. Mun hakuvaiheen aikana luin varmaan kaks miljoonaa blogia läpi, ja ne vaikutti varmasti myös mun päätökseen lähteä.

Ajatus omasta blogista lähti tammikuussa, jolloin halusin kirjottaa vaan itelleni muistiin ja selvennykseksi, että mitä tässä nyt olikaan tapahtumassa. Pidin blogin monta kuukautta julkaisemattomana, koska en ollut kertonut edes kaikille ystäville koko asiasta, ennen kun se oli ihan täysin varmaa. Sit joskus loppukeväästä laitoin tän julkiseks ja kesällä ekan kerran facebookiin, mikä sitten näkykin ihan kivasti kävijämäärissä..

Mä kirjotan blogia joka ilta, kun musta tuntuu että mulla on jotain asiaa. Välillä ei oo muuta, kun päivän tapahtumia, mutta haluun kaiken itelle muistiin, joten kirjotan sitten niitä. Tää ei todellakaan oo yks niistä blogeista, joissa on tosi hienot itse tuunatut grafiikat ja isoja hienosti muokattuja kuvia vaatteista ja kaupungilta ja joiden tekstistä voi löytää allegorioita ja loppusointuja. En suunnittele, mitä kirjotan tai oikolue mun tekstejä, vaan haluaisin vaan saada omat ajatukset ja päivän tapahtumat mahdollisimman realistisesti ylös. Mulla menee suunnilleen vajaa tunti joka ilta blogin kirjottamiseen. Tän kun kertoo blogitekstien määrällä, niin kai tähän tulee laitettua aika paljon aikaa.. :D Joskus menee vähemmän, mutta jos on tullut kuvailtua sekä iphonella ja järkkärillä, joista ne pitää molemmista erikseen siirtää koneelle ja bloggeriin, ja kuvia, joita pitää rajata, ja videoita, jotka pitää eka ladata youtubeen, että ne saa tänne - siinä menee tovi.

Mä kirjotan blogia pääasiassa itseni takia, jotta saan ajatuksia järjestykseen ja jotta voin loppuelämäni ajan palata niihin. En mä nyt enää muistais, miltä tuntui eka skypekeskustelu hostperheen kanssa, jos en olis sitä kirjottanu ylös. Mietin tossa yks päivä, että vuoden jälkeen voisin muokata tästä itelleni ihan fyysisen kirjan, missä olis tarinat joka päivältä ja kaikki kuvat. Toinen iso syy blogille oli se, että halusin olla avuks jollekkin toiselle tulevalle aupparille, niinkun toisten blogit oli mulle. Oon tosi onnellinen, että moni tuleva aupair onkin laittanut viestiä siitä, miten tästä on ollut apua joko sitten viisumihaastatteluun, lähtöpäivään, millon mihinkin. Viimeks eilen sain tosi ihanan sähköpostin, kiitos siitä :) Kolmanneks, haluun pitää täällä mulle läheiset ja vähemmän läheiset ihmiset perillä mun vuodesta - kaikki ne joita kiinnostaa, voi siitä lukea. Vanhemmat jaksaa vielä melkeen joka kerta, kun ollaan yhteydessä niin kiitellä, että onpa kiva kun voi täältä aina lueskella mun kuulumisia. Näin mun ei myöskään tarvi selittää mun päiväjärjestystä moneen kertaan kaikille erikseen. Lisäks tää on hyvä väylä olla yhteydessä toisiin aupaireihin. Luen monen muun aupairin blogia ihan joka päivä, ja vaikken oo ikinä näitä ihmisiä tavannu, niin tuntuu että tunnen niitä jo vähän. Aupair-hakuprosessissa mulle ehkä vaikeinta oli se, ettei ollut ketään kelle jakaa niitä innostuksen ja pelon sekaisia fiiliksiä, koska kukaan ei ollut samassa tilanteessa. Tietysti parhaat ystävät kuuunteli, mutta vaikee niiden on siihen mitään sanoa, eikä nekään jaksa kuunnella aina mun puhuvan samasta asiasta. Blogissa saa kuitenki usein ihania kommentteja toisilta auppareilta - nää aina piristää päivää ja saa vähän jaettua juttuja.

Omasta pikku päiväkirjasta tulikin sitten yli 20 000 klikkauksen blogi, ja oon ollu poissa kotoa vasta tasan kaks kuukautta. On se jännä, miten paljon ihmisiä kiinnostaa, kun on mahdollista lukea tarkkaan jonkun arjesta. Facebookistakin tulee niin paljon klikkauksia, että jokusen puolitutunkin tätä täytyy lueskella. Ja minähän en saa ikinä tietää, ketkä kaikki tätä lukee, joten siinähän luette anonyymeinä (: Ja kyllä se tuntuu jotenkin myös hauskalta ja tosi ihanalta, että niin moni jaksaa lukea, joten ei muuta kuin KIITOS.

Toiveita, kommentteja, kysymyksiä blogista? Anna tulla (:

TGIF

 Ihanku olisin maininnu täällä joskus aikasemminkin, mutta perjantait on kyllä mun lemppareita! Tänään oli early realise eli tytöt pääsi jo kahdelta koulusta. Ja koko ilta aikaa puuhata kaikkea kivaa! Syötiin ensin mac&cheese&friedchicken&watermelon&pineapple. Tykkään tosi paljon kun mun hostäiti ostaa aina vesimeloonia ja cantaloupea ja tuoretta ananasta, ne on Suomessaki ihanii mut ai että ne on tääl viel jotenki freesimpii ku on tuoreit ja tääl on niin kuuma! Ruuan jälkeen pelattiin scrabbleä hetken E:n kanssa. Kuten kuvasta näkyy, säännöt oli vähän erit. Mua vähän ärsyttää ku tykkään ihan sikana pelaa kaikkii pelejä, mutku näil lapsil on ihan omat säännöt näihin ja sit jos ehdotan, että pelataanko joskus silleen niinku säännöissä lukee nii alkaa hirvee huuto, että ei se noin mee.. :D Parasta on kuitenki ne hetket ku säännöt muuttuu keskellä peliä ja vielä hauskempaa, kun sääntöjä tulee pelin edetessä lisää ja lisää..





Mentiin E:n ja A:n kanssa hetkeks pihalle lennättämään A:n tänään koulusta saamaa pientä leijaa, mut koska puut alko tulee tielle, niin pakattiin sitten kaikki neljä tyttöä kamat ja lähdettiin puistoon! Siellä sitten lennäteltiin leijaa, jahdattiin oravia ja laskettiin huisia liukumäkiä! Tultiin seiskan aikaan kotiin ja pelattiin vielä peli uunoa jopa melkein oikeilla säännöillä! Ja meitsi vei ;D Oon tässä vähän miettiny näitten pelien kanssa, kun tässä talossa ei taidalla olla ketään loistohäviäjiä ja esimerkiks monopolin pelaaminen vaatii ainaki toistakymmentä itkukohtausta kun joku joutuu jonkun tontille, että olisko parasta antaa lapsen voittaa? Ja sitten myös kun nää aina alkaa soveltamaan niitä sääntöjä siinä vaiheessa, kun siitä ois itelleen hyötyä (esim. "okei tästä lähtien tarvii maksaa vaan puolet siit summasta"), niin onko parempi antaa lasten soveltaa, jos se tekee ne onnelliseks? En oo tähän asti antanu, vaan oon sanonu että pitää pelata yhteisillä säännöillä, silläkin uhalla, että sieltä tulee (ja sieltähän tulee) itkuraivokohtaus. Koska miten muuten ne oppii?! Et sä voi elämässäkään sanoa, että okei en mee nyt kolmeen viikkoon töihin.

Nää Jellyt on kyllä jotain niin kuvottavaa. Saisko olla kupillinen lisäaineita?! 

Siis oikeesti, sit vielä mainostaa tossa päällä että "artificially flavored", siis ihan tosi?! 

Best by march 2014 ja tossa kupissa vaan 25 kaloria. Yökyökyök.

Mutta tässä sitten namnamnam :') Suomitaustasesta hostperheestä on myös se etu, että ne ymmärtää hyvän päälle. Hostäiti vetäs tälläsen tänään jostain. Ahhh...

Anteeks kuvasin vieraita ihmisiä mut voi toi tyttö oli niiin sulkku ku se sai ton jätskin!

Täällä jätskiautot on vähän erilaisia ja ne vaan kiertelee täällä kaikkien puistojen parkkiksia. Että mä vihaan niitä. Ku se ääni kuuluu jo kaukaa niin se tarkottaa että kaikki muksut ryntää että "Karita can we have some ice cream pleaaaaaaaaaseee..?". Tänään tytöt osti omilla quartereillaan tollaset lisäainepatukat!

Olin kyllä sitten ihana babysitter, kun tytöt käyttäyty puistoreissulla niin ihanasti, niin vein ne kotimatkalla dunkin donutsiin. Tää tais olla kyllä tytöille päivän kohokohta!