I hate goodbyes.

Nyt varotus, että tulee ihan liikaa tekstiä ilman kuvia. Ehkä itelleni enemmän tää postaus mutta saahan sen tylsyyttään lukea.. :D Eilen oli siis viimenen päivä vanhempien kanssa ja aika sanoa heipat. Päivä nautittiin kuitenki vielä Miamissa - aamu beachillä ja siitä vielä shoppailemaan viimesetki grammat matkalaukuista täyteen. Haettiin myös mulle uus iphone kun vanha hajoo käsiin, niin jos nää bloginki kuvat sitte vähitellen ihan vähän tästä paranis! Ihanaa kun nyt akku kestää jopa aamusta iltaan ja jokaista kuvaa ottaessa ei tarvii eka poistaa viittä että mahtuu, luksusta.

Ostoksilta sitten lentokenttää kohti. On muuten työn alla ollu täs monta viikkoo sellanen "turistina floridassa" postaus mut on nyt näköjään vähä vaikeet saada aikaseks.. :D Mutta mainittakoon yks tämmönen epäkuuluisampi mut tosi kiva mooli, Dadeland Mall, josta ajaa alle 15min Miamin kentälle. On loistava tolleen lähtöpäiväks, koska täällä ruuhkat saattaa olla niin pahoja, että on kiva olla lähellä kenttää ajoissa. Tulossa on myös mun ranking lista parhaista pikaruokapaikoista jenkeistä, kuhan senki saan aikaseks.. :D Mut lyhyenä vinkkinä vaan, että tänne jos tulee nii kantsii pysyy kaukana burgerkingistä ja mäkkäristä.

Nonni sit viimeset tuliaiset Walmartista ja Miamin kenttää kohti. Nää oli mulle nyt kolmannet hyvästit viiden viikon sisään. Harjotus tekee mestarin ja joka kerta oon pärjänny vähän paremmin, mut kyl se itkuks menee joka kerta. Vihaan jo tota Miamin kenttää ihan huolella, aina siin yhes kohtaa ku sinne käännytään nii alkaa tulee nii hirvee olo - aina meen sinne mun elämän rakkaimpien ihmisten kanssa ja lähen yksin pois. Noh ei siinä itku auttanu, heipat piti sanoa ja sit mä lähin suunnistaa kotiin. Joka kerta ehkä pahin osa (no ei se irtipäästäminenkää oo kivaa) heippoja (paitsi ekalla kerralla, kun Hanna oli vielä mun seurana ja olin varmaan itkeny jo kaikki maholliset kyyneleet Oulan takkiin lentokentällä) on ollu sen jälkeen, ku rakkaat katoo kokonaan näkyvistä ja oot ihan yksin. Lähet vaan kävelee johonki ja kyyneleet valuu aurinkolasien alta. Et haluis näyttää idiootilta, mut kasvolihaksiin sattuu ku yrittää olla itkemättä. Oltiin nyt noitten vuokra-autolla liikenteessä, joten mä tutustuin ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa julkiseen liikenteeseen Floridassa. Lentokentältä surffasin kahella eri metrolla tri-railille, joka on semmonen juna Miami-West Palm Beach -välillä. Matka oli kyllä huomattavan epämukava ku on ehtiny tottuu tohon omalla autolla ajamiseen, mutta pääsin kun pääsinkin West Palm Beachiin, josta hostisä tuli mut hakemaan ja siitä vielä tunti kotiin.

Illalla oli kyllä ihan tyhmä olla. No kun tulin kotiin niin E huutaa niin kovaa KARITAAAA et en oo ikinä kuullu, juoksee mun syliin ja rutistaa joku kymmenen minuuttii. Olinhan mä reilu kolme päivää poissa. E tekstaskin mulle tossa yks päivä äitinsä puhelimestaan, että millon tuun ja että "I love you sooooooooooooooo much!!!!!!!!!!!". Tää on ihan maailmaa mullistavaa, koska yleensä tätä kuulee vaan A:lta! Koko ilta oli taas kerran tätä karitakaritakaritakarita, kun kaikkea ois pitäny ehtiä kattomaan, mutta yritin aika sukkelasti päästä lukkojen taakse omaan huoneeseen omien ajatusten kanssa. Vaikka tyttöjäkin oli kyllä oikeesti ikävä ja tosi ihana nähä. En tiiä miten ikinä pystyn jättää ne tänne, kun mun vuosi loppuu.

Täällä oli pyöriny stomach flu koko viikonlopun kaikki perheenjäsenet läpi (aika hyvän lomaviikonlopun valitsin!) ja A jäi sit tänään vielä koulusta kotiin. Mä kävin aamulla tumbling-treeneissä ja voi pyhä jysäys ku oli vaikeeta, ku melkeen viikko viime kerrasta. Koordinaatio oli kyllä ihan hukassa, mut kyl se taas tästä. Vanhemmilta sain myös aika kivat harrastussponssirahat tänne (KIITOS<3) joten pääsee taas treenaa useesti. Tulin kotiin, jossa mua odotti melkeen viikon pyykit. Neljä koneellista pesin, viikkasin, henkaroitin (?) ja lajittelin tyttöjen kaappeihin. A roikkuu koko ajan lahkeessa että please leiki mun kaa. Mua väsytti loman jälkeen ihan sikana eikä ollu mikään paras olo, kun tietää ettei varmaan seuraavaan puoleen vuoteen nää ketään mulle oikeesti rakasta ihmistä ja samaan aikaan rästissä ainaki miljoona asiaa, joten tää päivä oli vaan tällästä selviytymistä nyt.. Onneks ehin skypettää Oulan kanssa hyvän tovin, siis se piristää aina niin paljon. Siin on kyl ihminen joka saa mut aina nauraa, ihan miten huonona päivänä vaan ja vaikka toiselt puolelt maailmaa.

Ilta meni taas tavalliseen tapaan. Tänään tytöt piti mulle tosi hienoja tanssi- ja keinushowta tossa patiolla vuorotellen, kyl se on hienoo miten ton ikäset pystyy improo vaikka kymmenen minuuttii ihan mihin tahansa biisiin. Jännästi se sit vaikeutuu tossa vähän vanhempana :D Huomenna pitäis olla kiva päivä edessä, mennään R:n kans beachille ihan koko päiväks, hyvän ystävän seura tekee nyt kyllä hyvää.