Nine done, three more to go.

Ihana chilli ilta. Kun tytöt menee nukkumaan, niin koko talo hiljenee. Mä menin saunaan ja uimaan. Onks mitään rentouttavaa kun uida pimeessä ulkona valaistussa lämpimässä altaassa ja siitä mennä saunaan. Täällä on ollu kaikki vähän hetkistä tohon mun lomaan asti ja nyt on ihanaa, kun on sellasia hetkiä, ettei tarvii tehä mitään.

Nyt venyttelen mun huoneen lattialla hämärässä ja kuuntelen spotifyn "evening acoustic" channeliä mistä tulee kaikkee ihanaa iltamusaa. Tosi ihana olo. Tietysti täällä heti kun on hetki aikaa itselleen, ehtii ajatella, ja täällä kun ehtii ajatella, tulee ikävä. Nyt kuitenkin ikäväkin on muuttunu sellaseks "onnelliseks ikäväks". Oon ollu näistä erossa nyt yheksän kuukautta. Tiedän että saan nähä nää kaikki ihmiset ja asiat aika tasan kolmen kuukauden päästä. Se menee tosi nopeesti. Tää laitto mut miettimään kotiinpaluuta. Millanen tulee olemaan eka päivä Suomessa? Mitä mä haluun tehä, kun herään omasta sängystä?

Mun päivä olis varmaan jotain tällästä.

Herään, avaan silmät ja Oula on siinä. Ei tästä sen enempää, jokainen voi varmaan kuvitella miten kivaa on herätä poikaystävän vierestä yksin nukutun vuoden jälkeen. Aamupalaksi tuoretta ruisleipää, maitorahkaa ja suomi-mansikoita. Avaan telkkarin, josta kuulen mainokset suomeksi. Uutiset kertoo murhien ja kidnappauksien sijaan siitä, miten vr:n junat oli taas kerran myöhässä - tai ehkä kerrankin ajoissa. Kaikki mainokset, sarjat ja uutisten tunnarit on mulle vieraita. Meen ulos, nään ehkä parhaita kavereita Kaivarin Karusellissa aampulalla. Ulkona on kirpeä kesäaamu, helppo hengittää, ei tätä painavaa kosteutta. Matkustan ratikalla. Kukaan ei sano huomenta, kysy kuulumisia tai katso silmiin. Tunnen oloni tyhmäksi sporassa, joka on mulle taas uutta ja ihmeellistä - muille se on arkipäivää - hymyilen itsekseni.

Nään kaverit kaivarin rannassa, kyseessäolevat tytöt kyllä tietää, ketkä siinä haluaisin nähdä. Juoksen. Halaan. Halaan. Halaan. Ja jatkan halaamista. Pidän kovaa kiinni niin kauan, että voimat loppuu. Karusellin korvapuustien jälkeen haluun Espalle.. Ja rautatientorille.. voin vaan kuvitella itteni seisomassa ja kattomassa ympärille. Haluun ruokakauppaan ja järkytyn hinnoista. Lounaaks Iguanan kalakeittoa ja ruisleipää. Iltapäivällä treeneihin. Treenaamaan mun parhaiden kavereiden kanssa, treenaamaan niin että ei olla koskaan treenattu. DCAn salit Manskulla kuudennessa kerrokesta, josta näkee koko Helsingin. Kodin.

Kovasti mietin mitä haluisin tehä seuraavaks.. en mitään.. en haluis tehä yhtään mitään. Haluaisin vaan nauttia mulle tärkeimpien ihmisten seurasta tekemättä yhtään mitään. Kaverit mulla on niin ikävä teitä!! Täällä on ihan toinen elämä käynnissä, ja kaikkien kavereiden kanssa en oo ehtiny ees skypettää. Toivon, ettei kukaan ajattele, etten oo halunnu pitää yhteyttä, vaan on vaan niin tosi vaikeeta sopii skypejä kaikkien kanssa aikaeron ja aikataulujen takia.

Jotain tällästä olis mun eka päivä. Todellisuudessa se tulee varmaan olemaan paljon enemmän säätämistä, asioiden järjestelyjä ja aikatauluja. Mut vielä toi ei oo todellisuutta.

Kohta mä täältä tuun. En malta odottaa. :)