Homesickness is a bitch

Blah mikä suomi-ikävä. Nyt kohta olisin kyllä täältä aika valmis tulee kotiin! Ei sillä, että täällä ei ois enää kivaa, rakastan olla täällä, mutta kun nyt Suomessa alkaa kesä ja kaikki on lomalla ja joka päivä saat kattoo instagramista ku sun parhaat kaverit puuhaa kaikkee ja sä istut yksin puiston laidalla lasten kaa. Joka vuosi tähän asti tähän aikaan ollaan ajateltu, että "tästä tulee paras kesä koskaan" ja nyt on eka vuosi kun en ajattele näin. Täällä on ollu kuuma ympäri vuorokauden, joten kukaan ei ees arvosta kesää. Nyt lapsilla alkaa loma, ja kaikki mikä mun elämässä muuttu on se, että oon enemmän duunissa. Ei myöhäsiä öitä ulkona kavereitten kanssa.. sitä fiilitä kun kävelet kotiin aamuöisessä hiljasessa Helsingin keskustassa ja aurinko on jo noussu taivaalle ennenku pääset nukkumaan. Mutta kaikkein eniten mulla on ikävä mökkiä. Se kun pääset sinne tylsään hiljasuuteen parhaassa seurassa. Päivän ainoa aikataulu on ruuanlaittaminen ja illalla syödään maailman parasta grilliruokaa kunnon puusaunan ja järviuinnin jälkeen. Yöllä voi ottaa eväät veneeseen ja lähtee soutelee lepakoiden keskelle, mennä nukkumaan millon huvittaa ja herätä täydessä hiljasuudessa sit kun herätyttää. Ei lasten ääniä missään..

Sen sijaan tänä kesänä mä tuun olemaan tosi paljon töissä, vapaa-ajalla nään mun yhtä kaveria ja poden aina huonoo omaatuntoo kun oon ulkona. Mulla ei oo mitään kotiintuloaikoja, mutta mua hävettää tulla kotiin myöhään. Aina kun oon ulkona, katon koko ajan kelloa ja yritän tulla kotiin ennen puoltayötä. Mielummin en lähe ulos ollenkaan, vaan kun lapset menee kasin maissa nukkumaan, sulkeudun mun pieneen huoneeseen tekemään ei mitään siihen asti, että väsyttää. Että tällänen kesä tänä vuonna.

Ainakin mulla on jotain, mitä odottaa. Tänään laitoin järjestölle mun lentotoiveet ja tän kuun sisällä pitäis olla mun paluupäivä selvillä. Työt mulla loppuu suunnilleen heinäkuun loppuun ja aluks ajattelin jäädä 2-3 viikoks matkustelemaan, mutta sit tajusin kuinka paljon haluisin elää ees pienen hetken tota Suomen kesää ennen sitä hirveetä kylmyyttä. Joten peruuttelin vähän karibianristeily-suunnitelmia ja pyysin aikasempia lentoja. Jos kaikki menee hyvin niin mun pitäis olla välillä 9.-13.8. Suomessa. Helvetti kun en jaksa odottaa. Tänään ajattelin ekaa kertaa sitä fiilistä, kun nään Oulan ja kaikki kaverit toivottavasti lentokentällä. Pelkkä ajatuskin tuo sellasen hymyn naamalle et ei mitään rajaa. Kaks kuukautta vielä. Kaks kuukautta jaksaa vaikka päällään seisten. Kai.

Työpäivissä ei oo tapahtunu mitään erityistä.. Ollaan leivottu ja leikitty ja oltu puistossa ja lenkkeilty koiran kanssa ja vaikka mitä. Mun viikonlopun pelasti se, että pääsin sekä perjantaina että sunnuntaina treeneihin, jotka aina pelastaa päivän. Tosin nyt en pysty suoristaa jalkoja kun on taas peppu ja reidet ja pohkeet vähän jumissa..

Noniin nyt jatkan tätä en minkään tekemistä. Mutta hei, Suomi-ikävää helpottaa vähän se, että parin viikon päästä tänne ihan mun lähelle (no okei 50 kilometrin päähän mut täällä käytännössä naapuriin) tulee SUOMALAINEN AUPPARI!! Kiitos luoja! Mä tunnetusti asun täällä täysin aupparittomalla planeetalla, mut ainaki viimeseks reiluks kuukaudeks saan auppariseuraa! Miina vaikuttaa ihan loistavalta ja en malta odottaa et saan esitellä paikkoja, jota kukaan ei ollu mulle täällä tekemässä. Plus mulle on myös tulossa MINTTU-SUSU-PALOJA :'DDDD 

Noni tulipas heti parempi olo kun pääs tänne blogiin purkaa. Kiva että tää tietokone toimittaa tällästä ystävän roolia. #aupairelämää

A:n ja koiran kanssa lenkillä. Kaikkien tassut kuvassa.

'

E:llä oli tänään "Dress as a farmer" -päivä koulussa! :')