Juttuja sieltä täältä

On tää kyllä huisia. Aina Suomessa ennen lähtöä tuli sanottua että "ei tätä tajuu vielä" ja odotin et lähtöaamuna lentokentällä tai viimeistään Nycissä ois tullu joku sellanen suuri elämys siitä, että nyt tää tapahtuu. Se viimenen viikonloppu Suomessa, lähtöpäivä, aupair-academy ja tänne saapuminen kuitenki tuntuu nyt oikeestaan ihan vaan yheltä isolta sumulta, oli niin paljon asioita päässä ettei niitä oikeen saanu ees järjestykseen. Sen sijaan nyt kun arki rullaa tavalliseen tapaan, niin nyt välillä tulee sellasia hetkiä, että ei helvetti mä asun oikeesti täällä. Siit alkaa olee kohta vuos, kun ekan kerran pysähdyin kattoo Cultural Caren mainosta ja ajattelin että olispa siistii. Vuos myöhemmin, täällä sitä ollaan. Täytyy sanoo, että en ois ikinä itestäni uskonu. Mutta nyt tähän asti täällä vietetyn ajan perusteella voin sanoa, että oli kyllä yks parhaista ideoista koskaan.

Ainut, mikä täällä oikeesti mättää, on se, ettei omanlaista seuraa oo. Believe me, oon ollu niin supersosiaalinen ku mahollista vaan, mutta et sä niitä parhaita kavereita voi kuitenkaan tuolta kadulta vaan mennä hakemaan. Vaikka vähän suunnittelinkin jo, että jos laittais biksut päälle ja menis tonne tien laitaan sellasen ison "haetaan seuraa"-kyltin kanssa (kun täällä on niitä tyttöjä tienvarsilla sellasten vaikka autopesumainoskylttien kanssa), mutta päätin kuitenki jättää tän toistaseks.. Koulussa on tuttuja, mutta niilläkin on kuitenkin omat kaverit ja piirit ja elämä, sitäpaitsi kukaan paikallinen ei oo mun kaa samaan aikaan vapaalla. Monilla auppareilla on toisia suomalaisia aupaireita lähellä, ei täällä. En tiiä koko Floridassa yhtäkään suomalaista aupairia, vaikka oon jopa järjestöjen kautta tiedustellu tästä. Joku sanoo, ettei täällä pitäiskään suomalaisten kanssa kaveerata, mut tälleen kun on tuhansien mailien päässä Suomesta, niin yks ihminen, jonka kanssa vois jauhaa kunnolla suomijutuista niin ois aika huippuu. Vaikka mun brasilialaiset kaverit on ihan huippuja, on kuitenki kulttuurierot niin jäätävän suuria, ettei niistä nyt ihan parhaita kavereita tuu ja lisäks ne ei puhu kovin hyvää englantia. Oon aina tykänny olla myös aika paljon yksin, en silleen kaipaa koko ajan seuraa mun ympärille (tää kuulosti jotenki tosi huonolta :D), mutta harmittaa vaan se, että tuntuu ettei tästä maasta ja vuodesta saa ehkä ihan kaikkea irti, koska ei sitä yksin tuu lähettyy tonne vaikka syömään eri paikkoihin ja tekee viikonloppureissuja. Kun lähdin tänne, en tajunnu että tästä tulis ongelmaa. Mut toisaalta tääki kyllä kasvattaa sosiaalisesti aika paljon, sun on pakko vaan jutella ihmisille ja luoda jotain kontakteja aina kun vaan mahollista.

Nonniin sellaista pyöri päässä tänään! Peruspäivä oli muuten: tunti koulua, salille, ruuanlaittoa ja tyttöjä hakemaan tänään taas koulusta asti. Oltiin taas puistossa ja ilta cheerleadingissä! Sitten vielä tehtiin loputkin kotiläksyistä. Tasan 9pm oltiin valmiit, ja silloin hostäitikin tuli kotiin, joten olin off!  Hyvä päivä, parempi kun eilinen. Niin ja bookkasin meijän Orlando-hotellin tammikuulle, tollanen kiva 2-bedroom asunto, vielä Miami-hotelli etsinnässä..

Asiasta kukkaruukkuun. Yks noista brasilialaisista kerto, että sen hostvanhemmat haluu, että se tekee töitä tasan sen 45 tuntii joka viikko, mikä on se aupairin maksimi. Tarkottaen sitä, että jos lauantai-iltaan mennessä se on työskennelly 42 tuntia, niin sunnuntaina sen pitää tehdä kolme tuntia töitä, vaikka molemmat vanhemmat olis kotona. Siis huhhuh, jotkut haluu vastinettaan rahoille. Tällä oli siis pienempiä lapsia, jotka ei oo vielä koulussa. Alettiin sit jutella työtunneista.. mä työskentelen joka aamu reilun tunnin ja iltasin suunnilleen 4-9pm, en aina noinkaan pitkään, ja tostaki ajasta kolme kertaa viikossa istun kaks tuntii kentän laidalla. Lauantaisin oon yleensä töissä noin 9am-2pm (istun katsomassa jalkapalloa ja tyttöjä cheeraamassa), mut tääkin näin vaan nyt cheerkaudella, joka loppuu kohta. Ihan maksimimaksimissaan teen siis töitä 35 tuntii viikossa, josta aina 10 tuntii vaan tota paikallaoloa, eli tyttöjen kattomista tai puhelimen, tabletin tai koneen näpräämistä. Lisäks mulla ei oo muita kotityövastuita kun tyttöjen pyykit kaks kertaa viikossa, joihin menee ehkä puol tuntii aktiivista aikaa kerrallaan. Tietysti teen täällä perheenjäsenenä muutakin: täytän ja tyhjennän tiskikonetta päivittäin, siivoon keittiötä ja lasten jälkiä sekä omaa huonetta. Mutta vaikkei se aupairin työhön kuulu, joillain aupaireilla täällä saattaa olla pitkäkin lista kotitöitä. Sitkun toi 35 ja 45 kertaantuu 52:lla viikolla, niin kyllä siinä saa toinen tehä aika paljon enemmän töitä rahojensa eteen. Just saying. Mut en valita, mulle tää 35 toimii ihan tosi hyvin :) Sitäpaitsi must tuntuu, että jaksan tehä töitä tosi hyvin, kun niitä ei oo niin paljoo. Oikeesti joka iltapäivä odotan, että saan mennä hakee muksut.

Anteeks mun "otan kuvan kaikesta" -innostukselle on selkeesti käyny täl viikol jotain, yritän tsemppaa.. :D

Oujee just tässä huomasin, että modernin perheen vitoskauden uusin episodi tuli just nähtäväks tonne meijän "ruutu.fiin" (taivutus..?), joten: Heippa!