sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pottery painting

Tänään on tullu tehtyä taas reippaasti yli kymmenen tuntia töitä! Periaatteessa työsopimuksessa lukee, että saan tehä päivässä korkeintaan ton kymmenen ja viikossa korkeintaan 45, mutta koska harvoin mulla toi 45 ees täyttyy (tää viikko on varmaan eka viikko ku oon työskennelly noin paljon) niin ihan hyvin voin välillä joustaa näihin työpäiviin, että oon töissä koko sen ajan kun tytöt on hereillä. Mun hostmom on siis sairaanhoitaja ja tekee yötyötä myös viikonloppuisin ja hostdad lentäjä eli on pitkiiki aikoja kerrallaan pois, joten ollaan aika paljon keskenään tyttöjen kanssa. Ja sit taas toisaalta on tosi paljon päiviä kun ollaan vaan kaikki kolme aikuista täällä keskenään kotona, kun tytöt on koulussa. Sillon aina tuntuu että on liian paljon aikuisia tähän taloon, mutta sitte yhtäkkii molemmat onki töissä samaan aikaan, ja mua taas tarvitaan. Tälle perheelle tää aupairjuttu onkin varmaan tosi hyvä, koska iso osa mun työtä on vaan nukkua samassa talossa, jotta täällä on joku aikuinen. Mutta kyllähän noi musta maksaaki tosi paljon.. Järjestömaksu on noille jotain kymppitonnin ja mun palkat toisen kymppitonnin. Tähän päälle kolmas auto + vakuutukset + bensat + mun huone talossa + mun ruuat + 500$ mun opiskeluihin + mun ajokortti ja miljoona muuta asiaa. Että ihan mielelläni tyhjennän ton tiskikoneenki joka päivä, vaikkei mun työnkuvaan kuulukkaan....


Tänään mentiin tollaseen Pottery painting paikkaan, jossa on varmaan toista sataa tollasta posliinijuttua, joista sitte valitset mieleisen, maksat siitä ja sitte saat maalata sen omanlaiseks. Noi jätetään tonne, ne lasittaa (?) ne ja haetaan sitten viikon päästä. Ihana paikka!! Mä en oo ikinä ollu mikään taiteellisesti lahjakas, mut tykkäsin tosta paikasta ihan sikana! Niin mukava pariskunta sitä pyörittämässä, maaleja oli vaikka mitä erilaisia ja eri värejä, ja kerranki ei tarvinnu mun siivota lasten sotkuja vaan kaikki sotkut piti jättää henkilökunnalle. Sopii mulle! Ihan halpaa lystii ei ollu, mutta hostmomin luottokortilla mennään. Tää oli yks juttu mitä mietin ennenku tulin tänne, että miten voin tehä mitään kivaa lasten kanssa, koska en mä niitä kuitenkaan omilla rahoilla pysty mihinkään viemään. Mutta meidän perheessä tää toimii niin, että mulla on hostmomin credit card, jota voin aina käyttää tällasiin sovittuihin juttuihin, ja tää toimii tosi hyvin!


Mä tein tollasta joulupalloa, mutta aika loppu vähän kesken, joten se jäi vähän keskeneräseksi :D Oli tarkotus kirjottaa jotain tohon keskelle, mutta se jäi nyt tollaseks! Noi värit vielä muuttuu siinä lasituksessa, ja tosta punasesta pitäis tulla sellanen joulunpunanen.. 

Mun joulupallo väärinpäin




A:n dinosaurus


E:n norsu





Näitä vaihtoehtoja oli mooonta hyllyä..

Sitten hostmom laitto vielä viestiä, että hakekaa sillä kortilla Olive Gardenista safkaa. Yes Ma'am!! Mutta siis meillä oli niin hauskaa kun Olive Gardenin ihana tarjoilijatäti koko ajan sano mua momiksi :DD Siis näytänkö 10-vuotiaan äidiltä?!? "Does mommy allow you to have soda" "What about you mom, what would you like to eat" siis shut up oikeesti :D Mutten viittiny korjata ku se oli niin innoissaan meijän pikku perheestä.. 



Nautiskeltiin meijän olive garden safkoista breadstickeineen (NAM), lösähdettiin telkkarin ääreen ja mikäs sieltä alkokaan: GRINCH!! Yks mun lempileffoista, pakko kattoo joka joulu! Tänään tosiaan ensimmäinen päivä joulukuuta, mutta vaikka jouluvaloja näkee enemmän ku tarpeeks ja joululaulut on soinu kaupoissa ja lokakuusta, niin joulufiilistä ei oo yhtään.. Sain kyllä hostvanhemmilta eilen suklaajoulukalenterin, joka ehkä vähän autto asiaa ja ehkä tää grinch nyt myös! Mutta nyt on kyllä ikävä kylmää ja pimeetä joulukuuta, glögiä, pipareita, kaikkia oikeita joulujuttuja.. ja ihmisiä.

4 kommenttia:

  1. Hauska juttu toi posliinimaalaus! Enpä oo ikinä tullut ajatelleeksi, että sellastakin voi harrastaa :)

    Hei tuli kysymys mieleen tosta ravintolasta, että eikö sun hostlapset korjaa sitten ettet oo niiden äiskä?

    Hyvää joulunodotusta, vaikka se vielä tuntuukin vähän pitkältä! :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se oli ihan sairaan kivaa! Vaikken mikään taideihminen ookkaan.. Ei, ne on jo tottunu siihen, niitten mielest se on vaan tosi hauskaa :D Välil puistossa ne myös selittää niiden uusille kavereille et mä oon niiden äiti, se on niitten mielest jotenki tosi hupaisaa.. :D Kiitos paljon ja sinne myös!! :)

      Poista
  2. Siis mua on kanssa niin monessa paikassa sanottu lasten äidiksi. :D ton pojan vielä tajuan kun se on niin pieni, mut usein on kutsuttu momiksi kun on molemmat lapset mukana. En tiedä minkä ikäsenä nää olettaa täällä että niitä lapsia oikein hankitaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep niinpä :D Sen just ymmärtäis viel jos ois ihan pieni, mut siis miten tän ikäsen voi millään sekottaa 10-vuotiaan äidiks?! :D Ja mä en ees näytä yhtää vanhemmalta ku 19.. Niin hämmentävää mut kuitenki hupaisaa joka kerta.. :D

      Poista