Siis mulle tuli tänään sellanen olo, että nyt mä oon nähny kaiken. Se kesti neljä päivää vajaat seittemän kuukautta ja nyt mulle tuli sellanen olo, että tässä kaupungissa ei oo enään mitään nähtävää. En oo ihan varma onko tää hyvä vai huono juttu, toisaalta se tekee mun olon kotoisaks: mut tunnistetaan lähi publixissa ja osaan ajaa mihin vaan ilman navia koko ajan päällä, ja toisaalta tulee mieleen kysymys, että mitä mä sit enää teen täällä.
Sanoin tänään ekaa kertaa sanat "haluaisin mennä kotiin", kun juteltiin Randyn kanssa. En tarkottanu, että kattoisin oikeesti lentolippuja Suomeen, mutta nyt esimerkiks jos hostperhe ei tarviskaan enää aupparia, en ois surullinen kotiinmenosta, niinkun olisin vielä kuukaus sitte ihan varmasti ollu. Tai toisaalta taas nyt kun sitä mietin, kyllä mä surullinen olisin, tää on kuitenki mulle nyt toinen kotikaupunki ja mulla on täällä läheisiä ystäviä ja perhe ja lapset on mulle tosi tärkeitä, itkisin varmaan silmät päästä, jos nyt pitäis lähtee kotiin. Mut silleen että kotiinmeno ois ehkä varmaan suurempi ilo kun täältä lähtemisen suru. Ehkä tää on joku tällänen toisen puoliskon henkinen valmistautuminen kotiin menemiseen ku sen aika tulee?
Hostperhe on ollu mulle tosi ihana koko täällä olemisen ajan. En oo saanu paskaa niskaan kertaakaan, mua aina ajatellaan täällä perheenjäsenenä ja työtunnit yms on ihan kohillaan. Edelleen mulle on älyttömän vaikeeta asuu jonkun toisen katon alla. Olin just täyttäny 17 kun mulle tuli vaikeeks asuu vanhempien katon alla, vaikka parhaat vanhemmat onki, en vaan kestä sellasta pientäkään holhoomista, mitä ne ei ees tehny, ja muutin pois kotoota nuorena. Nyt vielä tosta vanhempana muutan eri perheeseen toisten vanhempien katon alle. Tiesin, että siitä tulee hassua, mutta en ajatellu et näin vaikeeta. Koko ajan on vaan sellanen "minä itse" -olo, mulla on joku kauhee tarve olla jotain asioita, mitkä voisin pitää vaan itelläni, eikä jotenki koko ajan jakaa mun elämää kaikille :D Ja edelleenkin siis mun hostit on ihania, ei koskaan urki tai mitään, mut koko ajan mul on sellanen olo et pitäis varmaan kertoo niille kaikki mitä teen. Tää olo ei oo mitenkään perheestä johtuvaa, tää on vaan mun luonteenpiirre. Ja oon niin onnellinen et mulla on auto käytössä eikä oo mitään kotiintuloaikoja, mut silti en haluis aina tulla puolen yön jälkeen kotiin. Kun täältä sitten joskus muutan takas omaan asuntoon, ekat pari viikkoo tulee olee varmaan ihan reckless kun nautin omasta itsenäisyydestä. Kaikilla auppareilla on kai joku vaikein asia vuodessa, mulla muuten ikävä ei oo iskeny niin järjettömän pahasti, mutta oman tilan kaipuu on kyllä paha. Nimimerkillä heräsin tänään kaheksalta ja tulin lukitusta huoneestani ekan kerran ulos kolmelta iltapäivällä.
Toisaalta mä ootan kotiinmenoa ja toisaalta I'm freaking out koska mulla on vaan muutama kuukaus jäljellä. Ehinköhän mä tehä kaiken ja nauttii tästä tarpeeks? Oonks nyt muistanu nauttii jokaisesta lämpimästä sekunnista, rannoista, merivedestä? Mitä mulla on vielä näkemättä? Toisaalta tää vuoden tehoisku jenkkeihin on aika järkevää, koska sit on pakko tehä kaikki vuodessa. Naurettiin just Randyn kanssa, että se on asunu Floridassa 8 vuotta ja ei oo käyny puolissakaa niistä paikoista, joissa mä oon käyny. Pakko on paras motivaatio! Mul on vaan yks vuosi aikaa, joten paras kerää niin paljon kokemuksii kun mahollista. Vähän kun ois minuutin sellasessa kopissa, joka puhaltaa seteleitä.
Mitä töihin tulee, niin ne menee jo aika tosi rutiinilla. Rakastan näitä lapsia ihan älyttömän paljon, enkä kestä ees ajatusta siitä et joskus joudun sanoo niille heippa, mutta viikonlopun 10h työpäivät on kyllä raskaita. Yritän koko ajan ylläpitää silleen mun työn laatua. Tälleen kun asuu perheessä, niin oon kyllä huomannu, että ois helppoo alkaa vähitellen menee sieltä, mistä aita on matalin. Välil pitää vaan ottaa itteensä niskast kiinni ja repii muksut telkkarin edestä pihalle leikkimään mun kanssa, vaikka telkkarin kattominen olis tietysti mulle paljon chillimpää. Perhe maksaa mulle kuitenki koko ajan paljon rahaa, ja yritän tietysti tehä mun työn koko ajan niin hyvin kun vaan ikinä mahollista. Silti välillä tulee sellanen olo, että oonkohan mä tarpeeks hyvä ja olikohan edellinen auppari parempi. En oo ikinä saanu mitään negatiivista palautetta mun työstä, toivottavasti mun hostit on siis tyytyväisiä.
Tälläst tänään! Mul on työviinkonloppu edessä, eli paras mennä nukkumaan. Nyt tätä tekstii katellessa ois varmaan pitäny mennä jo tunti sitte..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti