Maailmanluokan Helsinki-ikävä

Hupsista, blogi jäi vähän huomiotta pariks päiväks! Täällä sitä purskutetaan kyllä eteenpäin ihan niinkun aina ennenki..

Torstaina pääsin kampaajalle ja mun suolaveden ja auringon pilaamat latvat sai kyytiä. Nyt tuntuu niin lyhyiltä, vaikka onhan ne tonne puoleenselkään vieläki. Pesu+leikkaus+blowdry maksoi 16 dollaria (12€) plus 8 dollaria tippiä. Tää kampaajalle tipin antaminen tuntuu ihan liian oudolta, jotenki vaan tosi väärältä :D Mut näin täällä vaan toimitaan..

Eilisen sain koko päivän vapaaks, koska koko edessä oleva viikonloppu on täynnä töitä, ja auppareilla pitää sääntöjen mukaan olla ainaki 1,5 päivää vapaata joka viikko. Torstai-iltana oli kyl huippufiilis ku oli saanu tytöt sänkyyn, pääs omaan huoneeseen ja ajatus siitä, ettei sul oo mitään vastuita seuraavaan 24 tuntiin - huippuu! Suunnittelin et nukun sit pitkään mut arvatkaa vaan olinko kuudelta pirteenä hereillä... Päivällä kävin hoitamassa kaikkia juttuja ja katoin rästiin jääneitä jaksoja mm. himymistä ja two broke girlsistä.. Ahh siin on kyl kaks loisto sarjaa, ei voi olla nauramat ääneen (oli huppuhyvät noi uusimmat jaksot molemmista!) ja sit tulee ihan idioottiolo ku tääl yksin hihittää..

Kun Randy pääs töistä nii lähettiin illaks ulos. Käytiin Ruby Tuesdayssa syömässä, istuskeltii siel pari tuntii, saatii ilmaset alkupalat ja kaikki ku R tuns vähä ihmisii, ja sit leffaan. Mul oli ihan huippuilta, mut ennen leffan alkuu selattiin kaikkii vanhoi kuvii puhelimist ja mul tuli ihan älytön koti-ikävä. Siis ei näin seuraavana päivänä taas tunnu missään, mut välillä se vaan iskee tosi kovaa. Eikä niinkään se, että mulla on ikävä mun ihania suomi-ihmisiä, tietysti on tosi paljon, mut se, ettei mulla oo täällä kotikotia. Nyt tuli todella koti-ikävä. Tietysti mulla on huone ja "koti", mutta ei "kotiin" tulo tunnu samalta kun omaan hiljaseen kotiin tulo Helsingin keskustassa. Oon kirjottanu tästä aikasemminki, mut mulle on edelleen vähän vaikeeta sopeutuu asumaan jonkun toisen katon alla. Tykkäisin pitää asioita itelläni, mut tietysti kun täällä oot vähän kuitenkin hostvanhempien vastuulla ja aina kun oon kuitenkin niiden autolla liikenteessä, niin onhan se kohteliasta kertoo mihin oot menossa. Enkä mä koskaan oo menossa mihinkään muualle kun tohon lähelle syömään ja leffaan Randyn kanssa, ni ei tän nyt ees varmaan pitäis olla mikään ongelma. Mut mul on niin ikävä mun omaa asuntoo täl hetkellä. Sitä, et voit leipoo pullaa neljältä yöllä ilman että kukaan kyseenalaistaa mitään, kutsuu 30 kaverii 20 neliön asuntoon juhlimaan vaikka tiistaiyönä, järkkää illallinen parhaille kavereille treenien jälkeen, tai herätä keskellä yötä ovikelloon, koska poikaystävä päätti tulla sun viereen nukkumaan. Tietysti arvostan tosi paljon sitä, että saan asua täällä ilmaseks, meillä on iso talo ihanalla alueella, mulla on kiva huone, auto aina käytössä ja mukava hostperhe, mutta en malta oottaa et pääsen taas olee yksin vastuussa itestäni. On just semmonen "minä itse" -ärsytys, niinku 3-vuotiaana jos ei saanu ite avata maitotölkkiä.

Otin taas annosvaihtoehdoista sen pienen, mutta tattadaa jäätävän paljon ruokaa..

Leffa oli three days to kill, älyttömän hyvä oli. Se oli kuvattu osittain Ranskassa ja kaikki alko näyttää niin eurooppalaiselta ja kotosalta, et ei tehny yhtään hyvää mun helsinki-ikävälle. Leffa loppu joskus yheltä, jonka jälkeen hengattii ja juteltiin vielä jonkun aikaa (lue: minä itkin helsinki-ikävää ja R jutteli..). Tää kuulostaa kyllä tässä taas niin idioottimaiselta, mutta ainaki muut aupparit varmasti tietää mitä mä tarkotan! Täällä se vaan iskee välillä ihan tosi lujaa. Onneks olin Randyn kaa, se on siis niin huippuhyvä ystävä. Ja sille joka kuitenkin miettii, ollaan siis tietysti ihan 110% kavereita. Se tietää, että mulla on maailman paras poikaystävä Suomessa ja kunnioittaa sitä tosi paljon. Oon vaan niin onnellinen, että mulla on ees yks tosi läheinen ystävä täällä, en tiiä miten selviäisin täällä ilman sitä. Ja niin kun muutkin aupparit on blogeissaan kirjottanu, täällä tulee tosi läheisiks ihmisten kaa tosi lyhyessä ajassa. Kai se on vaan joku luontanen juttu, et tarvii lähelleen jonkun. Mut oon vaan niin onnellinen että mulla on täällä lähellä paras kaveri, joka kohtelee mua niin tosi hyvin.

I miss you my sweet little home <3